"Rakkaani", sanoin minä, "minä yritän nähdä sinua." Sitten minä jälleen hivelin hänen somia kasvojansa vasemmalla kädelläni.
"Yrität nähdä minua?" kysyi hän jälleen nauruun purskahtaen. "Olenko minä puutarhassasi kasvanut kurpitsa, jota sinun pitää tunnustella nähdäksesi kuinka pehmeä se on?"
Mieleeni johtui äkkiä, ettei hän tietänyt minun olevan sokean.
"Sisar, minä olen sokea", sanoin minä.
Hän oli vaiti. Minä tunsin, kuinka hänen isot nuoret silmänsä tuijottivat kasvoihini uteliaisuutta tulvillaan. Sitten hän painui mietteisiinsä, hämmentyi ja virkkoi vähän ajan kuluttua:
"Ah, nyt sen ymmärrän. Siitä syystä miehesi on kutsunut tätinsä tänne."
"Ei", vastasin minä, "sinä erehdyt. Hän ei ole tätiä tänne kutsunut.
Täti on tullut omasta aloitteestansa."
Hemanginin nauru helisi jälleen. "Sellainen on tätini", sanoi hän. "Eikö hän menetellytkin somasti, kun tuli kutsumatta? Mutta minä vakuutan sinulle, ettet hänestä vähään aikaan pääse, kun hän kerran on tullut."
Sitten tyttö vaikeni ja näytti hämmentyneeltä.
"Mutta miksi isä lähettikään minut?" kysyi hän. "Voitko sen minulle sanoa?"