Minä hivelin hänen kasvojansa sormillani ja vastasin: "Siskoseni, sokeiden muisti on pitkä."
Minä vedin hänen päänsä lähemmäksi ja suutelin hänen otsaansa. Maailmani muuttui yht'äkkiä harmaaksi. Kaikki se kauneus ja nauru ja herkkä nuoruus, joka oli pesiytynyt minun lähisyyteeni, hävisi Hemanginin lähtiessä. Ojennetuin käsin minä yritin ottaa selkoa siitä, mitä autioon maailmaani oli jäänyt jäljelle.
Myöhemmin tuli huoneeseen mieheni. Hän oli tuntevinaan suurta helpotusta heidän lähdettyänsä, mutta ilmaisi asian liioitellun tyhjällä tavalla. Hän väitti tädin vierailun häirinneen toimitettavia töitä.
Aikaisemmin oli mieheni ja minun välillä ollut ainoastaan sokeuden muodostama raja-aita. Nyt tuli lisäksi toinen — tämä Hemanginia koskeva tahallinen vaikeneminen. Hän oli olevinaan ihan välinpitämätön, mutta minä tiesin, että hän sai tyttöä koskevia kirjeitä.
Oli toukokuun alku. Eräänä aamuna astui palvelijattareni huoneeseeni ja kysyi: "Mitä merkitsevät kaikki nuo laiturilla tapahtuvat valmistelut? Minne herra lähtee?"
Minä tiesin, että jotakin oli uhkaamassa, mutta sanoin tytölle: "En voi sitä sanoa."
Tyttö ei uskaltanut minulta enempää tiedustella. Hän huokasi ja lähti pois.
Myöhään illalla tuli mieheni luokseni. "Minun täytyy käydä erään potilaan luona maaseudulla", sanoi hän. "Minun on lähdettävä varhain huomisaamuna, ja voi sattua, että viivyn poissa pari-kolme päivää."
Minä nousin vuoteestani. Seisoin hänen edessänsä ja huusin: "Miksi minulle valehtelet?"
Mieheni änkytti: "Mitä — mitä minä olen sinulle valehdellut?"