Minä yritin hymyillä vastaukseksi hänen nauruunsa. Sanoin itsekseni: "Minun rukoukseni ei ole viimeinen asia maailmassa. Hänen tahtonsa on kaikki kaikessa. Satakoon iskuja minun päälaelleni, mutta jättäkööt minun uskoni ja luottamukseni Jumalaan koskematta."
Hemangini kumarsi ja kosketti jalkojani. "Minä toivon sinulle onnea", sanoin minä häntä siunaten, "ja lakkaamatonta menestystä".
Hemangini ei ollut vieläkään tyytyväinen.
"Rakkahin sisko", sanoi hän, "minulle antamasi siunaus ei riitä. Sinun pitää tehdä onnemme täydelliseksi. Sinun pitää noiden pyhien käsiesi siunauksella hyväksyä miehenikin taloosi. Salli minun tuoda hänet luoksesi."
Minä sanoin: "Niin, tuo hänet tänne."
Muutamia silmänräpäyksiä myöhemmin minä kuulin tuttuja askelia ja kysymyksen:
"Kumo, kuinka voit?"
Minä hypähdin seisaalleni, kumarsin maahan asti ja huudahdin: "Dada!"
Hemangini purskahti nauramaan.
"Nimitätkö häntä yhä vanhemmaksi veljeksi?" kysyi hän. "Mitä mielettömyyksiä! Nimitä häntä nyt nuoremmaksi veljeksesi ja nipistä hänen korviansa ja kiusoittele häntä, sillä hän on nainut minut, sinun nuoremman sisaresi."