"Aivan oikein", vastasi ukko. "Aivan oikein. On parasta odottaa, kunnes sateet tulevat. Nyt on liian kuuma. Runsas ateria, sellainen kuin minun teille tarjoamani, ei tällaisen sään vallitessa ole otollinen."
Mutta kun sitten sadeaika ehti, varoi jokainen muistuttamasta häntä lupauksestansa. Jos asia tuli puheeksi, niin joku ystävistä huomautti sievästi, että oli kovin hankalaa lähteä ulos sellaisen sään vallitessa ja että oli parempi odottaa, kunnes sateet olisivat ohi. Ja niin leikki jatkui.
Hänen kehno asumuksensa ei suuruudeltansa ollenkaan vastannut hänen arvoansa, ja me valittelimme asiaa hänen kerallansa. Ystävät vakuuttivat täysin ymmärtävänsä hänen vaikeutensa: oli melkein mahdotonta löytää Kalkuttasta kelvollista taloa. He olivat kaikin jo vuosikausia etsiskelleet hänelle sopivaa taloa, mutta minun tarvitsee tuskin lisätä, ettei yksikään ystävä ollut niin mieletön, että olisi jotakin löytänyt. Thakur Dada silloin huokasi syvään ja alistuvasti ja virkkoi: "Niinpä niin, saanen sittenkin koettaa tulla toimeen tässä asunnossa." Sitten hän lisäsi, iloisesti hymyillen: "Mutta tiedättekö mitä? Ystävistäni minä en voisi milloinkaan erota. Minun täytyy saada olla teidän läheisyydessänne. Se tosiaankin korvaa kaikki."
Jollakin tavoin minulla oli tuosta kaikesta erittäin syvä tunto. Varsinaisena syynä tyytymättömyyteeni lienee ollut se, että nuorelle henkilölle typeryys ilmenee pahimpana rikoksena. Kailas Babu tosin ei ollut nimenomaisesti typerä. Tavallisissa liikeasioissa jokainen kysyi mielellään hänen neuvoansa. Mutta kun tuli puheeksi Najandzhur, niin hänen puheistansa epäilemättä puuttui tervettä järkeä. Koska hupainen myötätunto esti kaikkia vastustamasta hänen mahdottomia väitteitänsä, niin hän ei niitä ollenkaan rajoittanut. Kun joku hänen kuultensa kertoeli Najandzhurin kunniakasta tarinaa sitä mielettömästi liioitellen, niin hän mitä vakavimpana hyväksyi kaikki eikä unissaankaan ajatellut kenenkään asioita epäilevän.
II
Yrittäessäni tässä eritellä niitä ajatuksia ja tunteita, joita Kailas Babu minussa herätti, huomaan vieläkin syvemmän syyn vastenmielisyyteeni. Koetan sitä selvitellä.
Vaikka olenkin rikkaan miehen poika ja olisin voinut tuhlata aikaani yliopistossa, työskentelin kumminkin niin uutterasti, että suoritin maisteritutkintoni Kalkuttassa aivan nuorella iällä. Moraalinen olemukseni oli moitteeton. Sitäpaitsi oli ulkonäköni niin edullinen, että jos olisin maininnut itseäni kauniiksi nuorukaiseksi, sellaista menettelyä olisi voitu pitää itsetunnon ilmauksena, mutta ei missään tapauksessa totuuden loukkaamisena.
Oli ilmeistä, että Bengalin neitosten vanhemmat pitivät minua erittäin soveliaana sulhaseksi. Minä olin itsekin täysin selvillä siitä asiasta ja olin päättänyt saavuttaa naimamarkkinoilla täyden hinnan itsestäni. Kuvaillessani mieleeni tulevaa valittuani minä näin varakkaan isän ainoan tyttären, ylen kauniin ja hienosti sivistyneen. Tarjouksia tuli läheltä ja kaukaa tulvimalla; suuria käteisiä rahasummia tarjottiin. Minä punnitsin näitä tarjouksia ankaran puolueettomasti oman arvostelukykyni herkässä vaa'assa. Mutta kukaan heistä ei soveltunut minulle. Runoilija Bhabavutin keralla minä tulin vakuutetuksi siitä, että "tämän maailman loputtoman ajan ja rajattoman avaruuden piirissä on vihdoin syntyvä eräs, joka on minun veroiseni". Mutta epävarmalta tuntui, oliko sellainen verraton olento jo olemassa tässä surkeassa nykyisessä ajassa ja nykyisen Bengalin rajoitetussa avaruudessa.
Sillävälin lauloivat toivehikkaat vanhemmat minun ylistystäni monissa äänilajeissa ja erilaisin rytmein.
Miellyttivätpä heidän tyttärensä minua tai eivät, joka tapauksessa oli osakseni tuleva harras kunnioitus minulle aina mieluinen. Minä totuin pitämään sitä minulle kuuluvana oikeutena, koska muka olin niin erinomainen. Meille opetetaan, että jumalat, vaikka kieltävätkin lahjansa kuolevaisilta, siitä huolimatta edellyttävät palvojiensa heitä hartaasti kunnioittavan ja ovat vihoissaan, jos jäävät sellaista uhria vaille. Minussa tämä jumalallinen katsantokanta oli voimallisesti kehittynyt.