Kymmenen minuuttia kestäneen vierailun jälkeen, jonka muodostivat ennen kaikkea nyökytykset, ystäväni nousi lähteäkseen. Sopimuksemme mukaisesti kuljettivat liveripukuiset lakeijat ylväästi vaunuihin kultakolikot, kultaisen tarjottimen, esivanhempien hartiahuivin, hopeisen pirskotuspullon ja ruusuvettä sisältävän filigraanipullosen. Kailas Babu ajatteli varakuvernöörien yleensä menettelevän siten.
Minä katselin kaikkea tuota viereisestä huoneesta. Kupeitani pakotti pidätetty nauru. Kun en enää voinut pidättyä nauramasta, riensin seuraavaan huoneeseen ja havaitsin siellä eräässä nurkassa nuoren tytön, joka nyyhkytti ikäänkuin hänen sydämensä olisi ollut pakahtumassa. Havaitessaan minun hillittömästi nauravan hän astui kiivaasti minua kohti singoten suurten tummien silmiensä salaman minun silmiini ja virkkoi kyynelten tukahduttamalla äänellä: "Sanokaa, mitä isoisäni on teille tehnyt? Miksi olette tullut häntä pettämään? Miksi olette tänne tullut? Miksi —"
Enempää hän ei saanut sanotuksi. Hän kätki kasvonsa käsiinsä ja alkoi nyyhkyttää.
Nauruni vaikeni heti. Mieleeni ei ollut johtunut, että tekoni oli mitään muuta kuin erinomaisen hupainen pila, mutta nyt minä huomasin, että olin tuottanut mitä julminta tuskaa kaikkein hellimmälle pienelle sydämelle. Julmuuteni koko rumuus nousi minua tuomitsemaan. Minä pujahdin hiljaa pois huoneesta, niinkuin koira, jota on potkaistu.
Aikaisemmin minä olin pitänyt Kusumia, Kailas Babun pojantytärtä, verrattain arvottomana naimamarkkinoiden esineenä, joka turhaan odotti tilaisuutta saada houkutelluksi kosijan puoleensa. Mutta nyt minä hämmästyen huomasin, että tuon huoneen nurkassa sykki ihmisen sydän.
Minä voin tuskin ollenkaan nukkua seuraavana yönä. Mieleni oli kuohuntatilassa. Seuraavana päivänä, aamulla ani varhain, minä vein kaikki varastetut esineet takaisin Kailas Babun asuntoon aikoen jättää ne salaa Ganeshin haltuun. Minä odottelin oven ulkopuolella ja, kun en ketään tavannut, lähdin yläkertaan Kailas Babun huoneeseen. Käytävässä kuulin, kuinka Kusum mitä rukoilevimmin äänin sanoi isoisällensä: "Dada rakkahin, kerro minulle kaikki, mitä varakuvernööri sinulle eilen sanoi. Älä jätä sanaakaan mainitsematta. Tahtoisin kovin mielelläni kuulla sen vielä kerran."
Dadaa ei tarvinnut kehoitella. Hänen kasvoistansa säteili ylpeys, kun hän mainitsi kaikki ne kiitoksen sanat, jotka varakuvernööri oli suvainnut lausua puhuessaan Najandzhurin ikivanhasta suvusta. Tyttö istui hänen edessään, silmäili hänen kasvojansa ja kuunteli hartaan tarkkaavasti. Vanhaa miestä rakastaen hän oli päättänyt näytellä osansa loppuun asti.
Sydämeni oli syvästi liikutettu, ja silmiini kihosivat kyynelet. Minä seisoin ääneti oven ulkopuolella Thakur Dadan mitä ihmeellisimmällä tavalla koristellessa kertomusta varakuvernöörin vierailusta. Hänen vihdoin huoneesta poistuttuansa minä laskin varastetut esineet tytön jalkojen eteen ja poistuin sanaakaan virkkamatta.
Myöhemmin samana päivänä minä kävin tapaamassa Kailas Babua itseänsä. Rumaa uudenaikaista tapaa noudattaen minä en yleensä ollut ukkoa tervehtinyt huoneeseen astuessani. Mutta tänä päivänä minä kumarsin syvään ja kosketin hänen jalkojansa. Olen varma siitä, että ukko ajatteli varakuvernöörin vierailun aiheuttaneen minun kohteliaisuuteni. Hän oli siitä kovin hyvillään, ja hänen silmissään näkyi suosiollisen ankaruuden ilme. Ystävät olivat jo kerääntyneet hänen luoksensa, ja hän oli jo jälleen alkanut seikkaperäisesti selostaa varakuvernöörin vierailua lisäten siihen vieläkin mitä haaveellisimpia kaunisteita. Kertomus oli jo muuttumassa eepilliseksi sekä sisällykseltään että pituudeltaan.
Toisten vieraiden lähdettyä minä esitin ukolle kosintani mahdollisimman vaatimattomaan tapaan. Minä sanoin hänelle, että "vaikka en voinutkaan millään muotoa toivoa olevani kyllin arvokas naimaliiton nojalla pääsemään niin ylhäisen perheen yhteyteen, kuitenkin… j.n.e., j.n.e."