"Minulla on paljonkin kerrottavaa, maltahan hieman."
Sen sanottuaan Sripati vaihtoi vaatteita ja istui illallispöytään; sitten hän paneutui pitkäkseen ja sytytti piippunsa.
Hänen vaimonsa ei kyennyt kauemmin hillitsemään uteliaisuuttansa, astui miehensä makuusijan luo ja kysyi: "Mitä olet saanut tietää?"
"Että sinä olet varmaan erehtynyt."
Dzhogmaja ärtyi. Naiset eivät erehdy milloinkaan, ja jos erehtyvätkin, niin ymmärtäväinen mies ei virka asiasta mitään; hänen on paras ottaa se omaksi syyksensä. Dzhogmaja tiuskaisi: "Suvaitsetko sanoa, miten on laita?"
Sripati vastasi: "Se nainen, jonka olet ottanut taloosi, ei ole sinun
Kadambinisi."
Tuon kuullessaan vaimo kovin kiukustui, varsinkin kun hänen miehensä sen sanoi. "Mitä! Enkö minä tunne omaa ystävätärtäni? Pitääkö minun kääntyä sinun puoleesi saadakseni hänestä selkoa? Oletpa viisas, tosiaankin!"
Sripati huomautti, ettei ollut tarpeen kiistellä hänen viisaudestansa. Hän voi todistaa mitä oli sanonut. Dzhogmajan Kadambini oli varmasti kuollut.
Dzhogmaja vastasi: "Kuulehan! Sinä olet varmaan pahoin erehtynyt. Olet käynyt jossakin toisessa talossa tai sekoitat kuulemasi asiat. Kuka sinun käski sinne lähteä? Kirjoita kirje, niin juttu selviää."
Sripatia kovin loukkasi, ettei hänen vaimonsa luottanut hänen käytännöllisiin kykyihinsä; hän esitti kaikenlaisia todisteita, mutta tuloksetta. Keskiyön aikaan he yhä väittelivät. Vaikka he molemmat nyt olivat yhtä mieltä siitä, että Kadambini oli saatava pois talosta, vaikka Sripati uskoi vieraan koko ajan pettäneen hänen vaimoansa uskottelemalla olevansa hänen tuttavansa ja vaikka Dzhogmaja piti häntä prostituoituna, ei kumpikaan tahtonut tunnustaa itseänsä voitetuksi. Vähitellen he alkoivat puhua niin äänekkäästi, että unohtivat Kadambinin nukkuvan viereisessä huoneessa.