Sitten Kadambini jälleen huusi: "Minä en ole kuollut, minä en ole kuollut", asteli zenanasta kaivolle johtavia portaita ja syöksyi veteen. Yläkerrassa oleva Saradasankar kuuli loiskahduksen.
Satoi rankasti koko yön, satoi seuraavan aamun hämärissä, satoi vielä keskipäivälläkin. Kadambini oli kuolemallansa todistanut, ettei ollut kuollut.
"ME KRUUNAAMME SINUT KUNINKAAKSI"
Kun Nabendu Sekhar ja Arunlekha vihittiin mieheksi ja vaimoksi, silmäili avioliiton jumala heitä hymyillen uhritulen takaa. Valitettavasti ei se, mikä on jumalille pelkkää huvia, läheskään aina ole leikkiä meille kuolevaisille.
Purnendu Sekhar, Nabendun isä, oli hyvissä suhteissa englantilaisiin hallituksen virkamiehiin. Hän oli elämänsä retkellä ehtinyt raibahadur-arvon etäiselle rannikolle ahkerasti käyttelemällä syvien salaam-kumarrusten airoja. Hänellä oli vielä varaa etenemiseenkin, mutta viidenkuudetta vuoden ikään ehdittyänsä, kaihoisa katse jo suunnattuna kohti radzhan-arvon sumuihin peittyvää huippua, hän yht'äkkiä havaitsi joutuneensa olopiiriin, jossa maalliset kunniat ja arvomerkit ovat mitättömät, ja hänen kumarruksista uupunut niskansa pääsi kuolinroviolla ikuiseen lepoon.
Nykyaikainen tiede opettaa, ettei voima häviä, vaan vaihtaa muotoa ja suuntaa. Niinpä Purnendun salaam-voimakin, huikentelevaisen Onnettaren luotettava apulainen, siirtyi isän hartioista pojan hartioihin, ja Nabendu Sekharin nuori pää alkoi nuokahdella korkeassa virka-asemassa olevien englantilaisten ovilla niinkuin tuulen heiluttelema kurpitsa.
Sen perheen perintätavat, johon hän avioliittonsa nojalla joutui kuulumaan, olivat aivan toisenlaiset. Sen vanhin poika, Pramathanath, oli saavuttanut kaikkien sukulaistensa rakkauden ja kaikkien tuttaviensa kunnioituksen. Hänen sukulaisensa ja naapurinsa pitivät häntä joka suhteessa esikuvanansa.
Pramathanath oli nauttinut yliopistollista sivistystä, ja hänessä oli vielä tervettä järkeäkin. Mutta hänellä ei ollut korkeata virka-asemaa, ei kunnollista palkkaa, ja hänen kynänsäkään ei ollut mitenkään vaikutusvaltainen. Kukaan vallassaolevista ei ojentanut hänelle auttavaa kättä, sillä hän pyrki pysyttelemään yhtä loitolla englantilaisista kuin he hänestä. Siitä johtui, että hänen maineensa ulottui ainoastaan oman perheen ja ystävien piiriin; etäämmällä olevissa hän ei herättänyt minkäänlaista ihailua.
Tämä Pramathanath oli kuitenkin aikoinaan oleskellut Englannissa kolme kokonaista vuotta. Hänen siellä kokemansa ystävällinen kohtelu vaikutti häneen niin valtaavasti, että hän unohti oman maansa murheen ja nöyryytyksen ja palasi kotiin eurooppalaisiin vaatteisiin puettuna. Aluksi asia suretti hänen veljiänsä ja sisariansa, mutta muutaman päivän kuluttua he jo huomasivat, että eurooppalaiset vaatteet sopivat hänelle erinomaisen hyvin, ja omaksuivat vähitellen hänen ylpeytensä ja arvokkuutensa.
Englannista palatessaan Pramathanath oli päättänyt maailmalle osoittaa, kuinka Intian englantilaisten kanssa kävi tutunomaisesti seurusteleminen. Ne maanmiehemme, jotka pitävät mainittua seurustelua mahdottomana, ellei halua notkistaa polviansa, ilmaisevat vain täydellistä omanarvontunnon puutetta, kohtelevatpa vielä englantilaisiakin väärämielisesti — niin arveli Pramathanath.