Seurustelu kälyjen kanssa sai Nabendun siinä määrin lumoihinsa, että hän alkoi vähitellen salata eurooppalaisten suosion tavoittelemiseen kuuluvia toimenpiteitänsä. Lähtiessään kunniatervehdykselle kuvernöörin luo hän tavallisesti ilmoitti menevänsä kuulemaan Surendranath Banerdzhin puhetta. Lähtiessään rautatieasemalle muiden mukana vastaanottamaan Dardzhilingistä palaavaa varakuvernööriä hän kertoi kälyille nuorimman setänsä saapuvan kaupunkiin.
Mies parka sai kovaa kokea sahibiensa ja kälyjensä välisessä ristitulessa. Mutta kälyt olivat salaa vannoneet toimivansa väsymättä, kunnes sahibit tulisivat lyödyiksi laudalta.
Siihen aikaan huhuiltiin, että Nabendun nimi tulisi sisältymään pian julkaistavaan syntymäpäivä-kunnianosoitusten luetteloon ja että hän tulisi astumaan paratiisin portaiden ensimmäisen askelvälin Rai Bahadurin arvoon koroitettuna. Poika rukka ei rohjennut ilmaista ilahduttavaa uutista kälyillensä. Mutta eräänä ehtoona, syksyn kuutamon valaessa maille mantereille inhaa valoansa, Nabendun sydän oli niin täysi, ettei hän voinut kauemmin itseänsä pidättää, vaan kertoi asian vaimollensa. Seuraavana päivänä Arunlekha lähti kantotuolissa vanhimman sisarensa luo ja valitteli kyynelten tukahduttamin äänin kovaa kohtaloansa.
"Eihän hänelle siitä häntää koidu, vaikka tuleekin Rai Bahaduriksi, eihän?" virkkoi Labanja. "Minkä tähden siis tunnet itsesi niin kovin nöyryytetyksi?"
"Ei, ei, sisko kulta", vastasi Arunlekha, "minä tahdon olla mikä muu tahansa, mutta en Rai Bahaduri." Hänen tuttavapiiriinsä näet kuului eräs Bhutnath Babu, joka oli Rai Bahadur, ja se selitti, miksi hän kovin vieroi tuota arvonimeä.
Labanja lausui sisarellensa rauhoittavasti: "Älä ole levoton; minä teen mitä voin asian ehkäisemiseksi."
Babu Nilratan, Labanjan mies, toimi asianajajana Buksarissa. Syksyn ohimentyä Nabendu sai Labanjalta kutsun ja lähti Buksariin hilpein mielin.
Läntisen seudun varhainen talvi loi Labanjalekhaan terveyttä ja kauneutta ja sai hänen kalpeat poskensa rusottamaan. Hän muistutti kukkiinsa peittyvää kasa-kaislaa, jonka näemme kirkkaana syyspäivänä puron autiolla rantamalla. Nabendun ihastuneisiin silmiin hän kuvastui täydessä kukassaan olevana malati-pensaana, jonka värähtelevät kastekarpalot hohtelivat aamuauringon valossa.
Nabendu ei ollut eläessään voinut paremmin. Terveyden elpyminen ja kauniin kälyn virkistävä seura tekivät hänen olonsa niin keveäksi, että hänestä tuntui siltä, kuin jalat eivät olisi maata koskettaneet. Puutarhan vieritse kohti tuntemattomia seutuja alinomaa virtaileva Ganges näytti hänen omien hillittömien haaveittensa kuvalta.
Hänen varhain aamulla palatessaan kävelemästä virran rannalta talviauringon lempeät säteet loivat hänen koko olemukseensa sen miellyttävän lämmön, jota rakastavaiset tuntevat toistensa sylissä. Kotiin tultuansa hän silloin tällöin näki kälynsä huvikseen valmistavan joitakin maukkaita ruokalajeja. Hän tarjoutui avustamaan ja ilmaisi alinomaa tietämättömyyttänsä ja taitamattomuuttansa. Mutta hänpä ei näyttänytkään ollenkaan välittävän käytännön ja tarkkaavaisuuden nojalla saavutettavasta edistymisestä. Päinvastoin: hän oli kovin mielissään, kun käly häntä moitiskeli. Hän ponnisteli parhaansa mukaan osoittaakseen joka päivä olevansa yhtä taitamaton ja avuton kuin vastasyntynyt lapsi, jos oli kysymyksessä mausteiden sekoittaminen, paistinpannun piteleminen ja tulen säänteleminen, jotta paistettavat eivät palaneet — ja sai riittäväksi palkaksensa sääliväistä hymyä ja torelua.