Päivällispöydässä hän moitteettoman ruokahalunsa ja kälynsä yllytysten nojalla nautti kelpo määrän hänen eteensä asetettuja herkkuja. Aterian jälkeen he istuutuivat hieman pelaamaan — ja Nabendu ilmaisi siinäkin samaa taidon puutetta. Hän viekasteli, kurkisteli vastapelaajansa kortteihin, haastoi riitaa — mutta ei voittanut milloinkaan yhtäkään erää, ja, mikä pahempi, ei halunnut koskaan tunnustaa joutuneensa häviölle. Siitä hänelle koitui joka päivä soimauksia, mutta hän ei itseänsä parantanut. Eräässä suhteessa hän sentään oli muuttunut ihan toiseksi mieheksi. Hän oli ainakin toistaiseksi unohtanut, että sahibien suosiollisten hymyjen voittaminen oli elämän ylin päämäärä. Hän alkoi oivaltaa, kuinka onnellisiksi ja tyytyväisiksi me voimme itsemme tuntea voittaessamme läheisten henkilöiden rakkauden ja kunnioituksen.
Nabendu liikkui muutenkin aivan toisessa olopiirissä. Labanjan miestä, Babu Nilratania, moitittiin siitä, että hän johtavasta asemastansa huolimatta kieltäytyi käymästä englantilaisia virkamiehiä tervehtimässä. Sellaisiin moitteisiin Nilratan tavallisesti vastasi: "Kiitos kunniasta, enpä huoli lähteä — jos näet he eivät ole kyllin kohteliaita käydäkseen vuorostaan minun luonani, niin minä olen auttamattomasti tuhlannut oman kohteliaisuuteni. Olkoon erämaan hiekka kuinka valkoista ja hohtelevaa tahansa, minä kylvän sittenkin siemeneni mieluummin mustaan multaan, jonka voin odottaa antavan sen minulle takaisin."
Nabendu alkoi omaksua samanlaisia aatteita ollenkaan tulevaisuudesta välittämättä. Mutta hänen mahdollisuutensa päästä rai bahadur-arvoon versoi sillävälin siinä maaperässä, jota oli menneinä aikoina muokannut hänen isävainajansa ja hän itsekin niin huolellisesti, ettei sen kasteleminen ollut lainkaan tarpeen. Eikö hän ollut suurin kustannuksin rakennuttanut komeata kilpa-ajorataa kaupunkiin, joka oli eurooppalaisten suosima oleskelupaikka?
Kun sitten lähestyi Intian kansalliskokouksen aika, niin Nilratan sai päämajasta kehoituksen kerätä osanottajien nimikirjoituksia. Nabendu istui mitään pahaa aavistamatta iloisesti korttia pelaten kälynsä seurassa, kun Nilratan Babu astui vihkoineen hänen luoksensa ja virkkoi: "Kirjoita nimesi, ole hyvä."
Vanha tottumus kohotti Nabendun kasvoihin säikähtyneen ilmeen. Labanja oli olevinaan ylen huolestunut ja sanoi: "Sitä älä tee! Se tekisi ikiajoiksi lopun kilpa-ajostasi."
Nabendu tokaisi: "Luuletko minun siitä pelosta viettävän unettomia öitä?"
"Me emme julkaise nimeäsi sanomalehdissä", virkkoi Nilratan rauhoittavasti.
Labanja, joka näytti yhä vakavalta ja huolestuneelta, sanoi: "Vaaratonta se kumminkaan ei ole. Sellaiset asiat tulevat helposti tiedoksi —"
Nabendu puuttui kiivaasti puheeseen: "Minun nimeni ei pahene, vaikka joutuukin sanomalehtiin." Samassa hän sieppasi Nilratanin kädestä vihkon ja merkitsi arkailematta tuhat rupiaa. Hänen suloinen toivonsa oli, etteivät sanomalehdet uutista julkaisisi.
Labanja löi kädellään otsaansa ja huudahti: "Mitä — oletkaan — tehnyt?"