Labanja oli jälleen kovin hämmästyvinänsä ja huudahti: "Kuka ystävistäsi lienee tuon kirjoittanut? Ehkäpä junailija tai vuotakauppias tai rykmentinrummuttaja?"
"Minun mielestäni sinun pitäisi lähettää vastine", virkkoi Nilratan.
"Onko se tarpeen?" kysyi Nabendu ylpeästi. "Pitääkö minun vastustaa kaikkia heidän mitättömiä väitteitänsä?"
Labanjan naurun helinä täytti huoneen. Nabendu siitä hieman ihmeissään kysyi: "Mitä? Mitä nyt?" Labanja nauroi yhä, hillittömästi; koko hänen solakka, nuorekas vartalonsa vavahteli. Sellainen ilonpuuska sai Nabandun ihan suunniltansa. Hän virkkoi surkein äänin: "Luuletko ehkä, etten uskalla siihen vastata?"
"Enpä suinkaan, ystäväiseni", vastasi Labanja. "Minä vain tulin ajatelleeksi, ettet ole vielä kerrassaan luopunut paljonlupaavan kilparatasi pelastamisaikeista. Onhan toivossa hyvä elää."
"Luuletko minun tosiaankin sitä pelkäävän? Saatpa nähdä", virkkoi Nabendu epätoivoisena ja istuutui kirjoittamaan vastinetta. Sen valmistuttua Labanja ja Nilratan sen lukivat ja sanoivat: "Se ei ole kyllin tarmokas. Annetaan niille oikein aika mekosta, eikö niin?" He ottivat hyväntahtoisesti korjatakseen kyhäelmän. Se tuli kuulumaan näin: "Kun henkilö, jota meihin liittävät veren siteet, kääntyy viholliseksemme, niin hän on meille vaarallisempi kuin yksikään vieras. Intian hallitukselle ovat kopeat englantilais-intialaiset pahempia vihollisia kuin venäläiset tai afganitkaan — he asettuvat voittamattomaksi vastukseksi hallituksen ja kansan välille kerrassaan estäen ystävällisten suhteiden syntymisen. Kansalliskokous on avannut valtatien hallitsevien ja hallittujen väliseen parempaan toistensa ymmärtämiseen, ja englantilais-intialaiset sanomalehdet viihtyvät ohdakkeiden tavoin tämän tien varrella" j.n.e., j.n.e.
Nabendussa eli salainen pelko, että tuosta kirjelmästä saattoi koitua onnettomuutta, mutta samalla hän tunsi mielensä ylentyvän ajatellessaan sen erinomaisen tyylin omaksi tuotteeksensa. Se julkaistiin aikanansa, ja seuraavina päivinä ilmestyi eri lehtiin selityksiä, vastineita ja kannattavia lausuntoja. Ilma oli täynnä torventoitotusta, joka ilmoitti Nabendun liittyneen kongressin jäseneksi ja mainitsi hänen merkitsemänsä rahasumman.
Epätoivoisen rohkeana Nabendu nyt käytteli kaikkein rajuimpien patrioottien puhetapaa. Labanja salaa naureskeli ja sanoi itsekseen: "Maltahan — maltahan — vielä sinä joudut tulikokeeseenkin."
Eräänä aamuna, kun Nabendu ennen kylpemistänsä oli hieronut öljyä ryntäisiinsä ja yritti eri tavoin päästä käsiksi saavuttamattomissa oleviin selkäpintoihinsa, palvelija toi hänelle käyntikortin, jossa oli itsensä piirikunnan tuomarin nimi. Hyvä Jumala! — Mitä nyt oli tekeminen? Hän ei voinut mitenkään lähteä siinä asussa, öljyttynä, ottamaan vastaan virkaherraa. Hän potki ja sätkytti kuin käristimeen pantava koi-kala. Hän peseytyi kiireen kaupalla, kiskaisi jotenkuten vaatteet yllensä ja syöksyi ulkosuojiin. Palvelija sanoi vieraan vast'ikään poistuneen kauan odotettuansa. Moraalisen matematiikan tutkijoiden selvitettäväksi jääköön se sievä ongelma, kuinka suuri osa tämän keksittyjen tapahtumien muodostaman draaman sommittelusta oli langennut Labanjan ja kuinka paljon palvelijan suoritettavaksi.
Nabendun sydän vääntelihe tuskissaan niinkuin äsken irtileikattu sisiliskon pyrstö. Hän istua jurotteli koko päivän huuhkaimen tavoin.