Labanja karisti kasvoistansa sisäisen ilonsa ilmeet ja kyseli huolestuneesti: "Mitä sinulle onkaan tapahtunut? Toivottavasti et ole sairas?"
Nabendu ponnisteli ankarasti voidakseen hymyillä ja keksiä leikkisän vastauksen. "Kuinka voisikaan", sai hän vihdoin sanotuksi, "kuinka voisikaan sinun valtapiirissäsi olla mitään sairautta, koska sinä olet itse terveyden jumalatar?"
Hänen hymynsä haihtui kuitenkin pian olemattomiin. Mielessä liikkui ajatuksia: "Ensin minä merkitsin erän kongressirahastoon, sitten julkaisin ilkeän kirjoituksen sanomalehdessä, ja nyt, kun piirikunnan tuomari itse suvaitsee saapua minua tervehtimään, minä annan hänen odottaa. Mitä hän minusta ajatelleekaan?"
Voi onnettomuutta, isä Purnendu Sekhar, kohtalon iva saa minut ilmenemään toisenlaisena kuin todellisuudessa olen.
Seuraavana aamuna Nabendu pukeutui parhaisiin vaatteisiinsa, ei unohtanut kelloa ja vitjojakaan ja otti päähänsä ison turbaanin.
"Minne olet menossa?" tiedusteli hänen kälynsä.
"Asiat vaativat", vastasi Nabendu. Labanja ei virkkanut enempää.
Piirikunnantuomarin ovelle tultuansa Nabendu veti esiin käyntikorttikotelonsa.
"Hän ei ole nyt tavattavissa", virkkoi lakeija jäisen kylmästi.
Nabendu otti muutamia rupioita taskustansa. Lakeija heti kumarsi ja sanoi: "Meitä on viisi, armollinen herra." Nabendu veti kohta esiin kymmenen rupian setelin ja antoi sen hänelle.