"Enpä ole tietänyt", nauroi Labanja, "että tuomari nykyjään myy ruusuvettä. Hän ei suinkaan ole aikaisemmin yrittänyt meitä erikoisesti virkistää."
Nabendu koetti sovittaa toisiinsa ostoretkeä ja käyntiä tuomarin luona lausuen muutamia hajanaisia sanoja, joista kukaan ei saanut selkoa.
Nilratan virkkoi poliisimiehille: "Tässä ei tule kysymykseen mikään bakshis; te ette sitä saa."
Nabendu painui vähä-ääniseksi ja sanoi: "Ne ovat köyhiä miehiä — mitäpä haittaa, vaikka annammekin heille jotakin?" Samassa hän veti esiin setelin. Nilratan sieppasi sen hänen kädestänsä huomauttaen: "Maailmassa on köyhempiäkin — minä annan sen heille sinun puolestasi."
Nabendu oli kovin pahoillansa, kun ei voinut lepyttää noita vihaisen Shivan kaameita palvelijoita. Kun miehet lähtivät, katseet synkkinä kuin ukkonen, hän silmäili heitä raukeasti, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: "Te tiedätte kaikki, hyvät herrat; syy ei ollut minun."
Kongressin piti kokoontua Kalkuttaan tänä vuonna. Nilratan lähti vaimoinensa sinne ottaakseen istuntoihin osaa. Nabendu seurasi heitä.
Heidän Kalkuttaan saavuttuansa kongressipuolueen jäsenet kohta kerääntyivät Nabendun ympärille, ja heidän ilonsa ja innostuksensa oli kerrassaan rajaton. He huusivat hänelle "eläköön", jakelivat hänelle kunnianosoituksia ja kohottivat hänet pilviin saakka. Kaikki sanoivat, että elleivät Nabendun-laiset johtavat miehet uhrautuneet suuren asian hyväksi, isänmaa oli toivottomassa tilassa. Nabendu taipui samaan mielipiteeseen ja sukelsi erehdysten ja väärinkäsitysten sekamelskasta kansallisena johtajana. Hänen ensimmäisenä päivänä astuessaan kokoussaliin kaikki nousivat ja huusivat "Hip, hip, hurraa!" äänekkääseen vierasmaiseen tapaan, niin että kotimaamme äidinkasvot punastuivat hiusmartoa myöten.
Kuningattaren syntymäpäivä tuli aikanansa, mutta Nabendun nimeä ei löytynyt rai bahadurien luettelosta.
Sinä iltana Labanja kutsui hänet luoksensa. Hänen saavuttuaan Labanja ojensi hänelle juhlallisin menoin kunniapuvun ja laati omin käsin hänelle punaisen otsamerkin. Toiset sisaret kietoivat hänen kaulaansa solmimiansa seppeleitä. Vaaleanpunaiseen sariin ja häikäiseviin jalokivikoristeihin puettuna hänen vaimonsa Arunlekha odotteli viereisessä huoneessa, kasvot hymyn ja punastumisen kirkastamina. Sisaret riensivät hänen luoksensa ja ojensivat hänelle seppeleen, jotta hänkin tulisi ottamaan osaa juhlallisuuksiin. Hän ei kumminkaan huolinut kutsua noudattaa, ja hänen seppeleensä, joka ikävöi Nabendun kaulaa, odotti kärsivällisesti hiljaista, vaiteliasta keskiyön aikaa.
Sisarukset sanoivat Nabendulle: "Tänään me kruunaamme sinut kuninkaaksi. Sellaista kunniaa ei osoiteta kenellekään muulle koko Hindustanissa."