Seuraavana aamuna unettoman yön uuvuttama ja ihan hämmentyneeltä näyttävä Hemanta koputti Piiri Sankar Ghosalin ovelle. "Mitä kuuluu, poikaseni?" kysyi Piiri Sankar häntä tervehtien.
Hemanta leimahti kuin rovion lieska ja virkkoi vavahtavin äänin: "Sinä olet saastuttanut meidän kastimme. Olet syössyt meidät turmioon. Mutta sinä joudut sen sovittamaan." Enempää hän ei kyennyt sanomaan; hänen äänensä ei häntä totellut.
"Ja te, te olette turvanneet minun kastiani, torjuneet ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena oli minun sysääminen yhteiskunnan keskuudesta, ja olette ystävällisesti taputelleet olkapäätäni!" virkkoi Piiri Sankar pilkallisesti hymyillen.
Hemanta olisi mielellään muuttanut bramaanivihastuksensa nojalla Piiri Sankarin silmänräpäyksessä tuhkaksi, mutta hänen raivonsa poltti vain häntä itseänsä. Piiri Sankar istui vioittumattomana ja mitä parasta terveyttä nauttien hänen edessänsä.
"Olenko minä milloinkaan tehnyt sinulle mitään pahaa?" kysyi Hemanta murtunein äänin.
"Salli minun kysyä sinulta jotakin", virkkoi Piiri Sankar. "Minun tyttäreni — minun ainoa lapseni — mitä pahaa hän onkaan tehnyt isällesi? Sinä olit silloin hyvin nuori etkä liene asiasta mitään kuullut. Kuulehan siis nyt. Älä huoli ollenkaan kiihtyä. Se, mitä tässä kerron, on varsin hupaista.
"Sinä olit aivan pieni, kun vävyni Nabakanta karkasi Englantiin varastettuaan tyttäreni jalokivet. Muistat varmaan vielä aivan hyvin, millaista huomiota herätti kylässä, kun hän viisi vuotta myöhemmin palasi asianajajana. Tai voipa olla, ettet sitä ollenkaan huomannut, kun olit siihen aikaan Kalkuttassa koulussa. Isäsi, joka oli julkeana työntynyt kunnanvanhimmaksi, selitti, että jos lähettäisin tyttäreni puolisonsa luo, niin minun pitäisi hänestä kerrassaan luopua ja pitää huolta siitä, ettei hän enää milloinkaan astuisi kynnykseni yli. Minä lankesin isäsi jalkoihin ja rukoilin häntä sanoen: 'Veljeni, pelasta minut tämä ainoa kerta. Minä pakotan pojan nielemään lehmänlantaa ja suorittamaan täydelliset puhdistusmenot. Ota hänet takaisin kastiin.' Mutta isäsi oli taipumaton. Minä puolestani en voinut hylätä ainoata lastani, joten lausuin jäähyväiset kylälleni ja sukulaisilleni ja lähdin Kalkuttaan. Mutta sielläkin vaikeudet ahdistivat minua. Kun olin ehtinyt kaikin puolin järjestää sisarenpoikani naimisiinmenon, niin isäsi yllytti tytön sukulaisia, jotka sitten purkivatkin kihlauksen. Silloin minä lupasin juhlallisesti, että jos suonissani virtaisi pisarakin bramaaninverta, tulisin kostamaan. Nyt ymmärtänet jo hieman, kuinka on asian laita, eikö totta? Mutta maltahan vielä vähän. Sinua varmaankin huvittaa kuulla koko tarina; se on tosiaankin mielenkiintoinen.
"Sinun kymnaasissa ollessasi asui eräs Bipradas Tshatterdzhi naapuritalossasi. Mies-rukka on nyt kuollut. Hänen luonansa eli eräs leskeksi jäänyt lapsi nimeltä Kusum, erään kajastha-kastiin kuuluneen miehen turvaton orpotyttö. Tyttö oli erittäin kaunis, ja vanha bramaani tahtoi parhaansa mukaan suojata häntä opiskelijoiden ahnailta katseilta. Mutta nuorelle tytölle ei käynyt ollenkaan vaikeaksi pettää iäkästä vartijaansa. Hän nousi usein kattotasanteelle ripustamaan pesemiänsä vaatteita kuivamaan, ja sinä luultavasti havaitsit oman kattosi parhaaksi opiskelupaikaksi. Minä en tiedä, keskustelitteko te toistenne kanssa siellä katoillanne, mutta tytön käytös herätti kumminkin ukossa epäilyksiä. Tyttö näet usein suoritti huolimattomasti talousvelvollisuuksiansa ja alkoi vähitellen luopua ravinnosta ja unesta, niinkuin hartausharjoituksiansa suorittava Parvati [hävittäjä-Shivan puoliso]. Muutamana iltana hän purskahti itkemäänkin vanhan herran läsnäollessa ilman mitään ilmeistä aihetta.
"Vihdoin ukko havaitsi, että te näitte toisenne varsin usein katoillanne ja että sinä jäit toisinaan pois koulutunneiltasikin istuaksesi keskipäivän aikaan katolla kirjoinesi; siinä määrin sinä näytit yht'äkkiä mielistyneen yksinäisiin opintoihin. Bipradas tuli luokseni kysymään neuvoa ja kertoi minulle koko jutun. 'Kuulehan, setä', sanoin minä hänelle, 'sinä olet jo pitkät ajat toivoellut saavasi lähteä pyhiinvaellusretkelle Benaresiin. Sinun on parasta tehdä se nyt ja jättää tyttö minun hoiviini. Minä kyllä pidän hänestä huolen!'
"Hän lähti. Minä sijoitin tytön Sripati Tshatterdzhin luo mainiten hänet tytön isänä. Sinä tiedät, mitä sitten seurasi. Minä tunnen mieleni kerrassaan keventyneeksi, kun olen kertonut sinulle koko asian alusta loppuun asti. Sehän kuulostaa kerrassaan romaanilta, eikö totta? Minä aion siitä sommitella kertomuksen ja antaa sen painattaa. Mutta minulla itselläni ei ole kirjailijan lahjoja, joten kehoitan sisarenpoikaani, jonka väitetään sellaiseen pystyvän, sen puolestani sepittämään. Parasta kumminkin olisi, jos sinä ryhtyisit yhteistyöhön hänen kanssansa, koska minä en tunne niin hyvin tarinan loppua."