Ankarin ponnistuksin hilliten vihaansa Hemanta virkkoi: "Mihin joutuukaan nyt tyttö, joka minun on hylkääminen? Annatko sinä hänelle ravinnon ja suojan?"
"Minä olen tehnyt tehtäväni", virkkoi Piiri Sankar tyynesti. "Minun asianani ei suinkaan ole pitää huolta toisten henkilöiden hylätyistä vaimoista. — Onko siellä joku? Tuokaapa Hemanta Babulle lasi kookosmaitoa ja upottakaa siihen hieman jäätä jäähdykkeeksi. Ja vähän beteliä lisäksi."
Hemanta nousi ja lähti odottamatta tuon loistoisan vieraanvaraisuuden antimia.
IV
Oli kapenevan kuun viides yö — ja yö oli pimeä. Ei kuulunut yhtään linnunlaulua. Lammen rannalla seisova litshi-puu näytti mustetäplältä vain hieman harmaammalla taustalla. Etelätuuli harhaili pimeässä vailla päämäärää kuin unissakävijä. Taivaan tähdet yrittivät valppain silmin puhkaista pimeyttä, ikäänkuin olisivat yrittäneet saada selkoa jostakin syvästä salaisuudesta.
Makuuhuoneessa ei ollut valoa. Hemanta istui vuoteen reunalla avoimen ikkunan luona ja tuijotteli edessään olevaan pimeyteen. Kusum makasi permannolla molemmin käsivarsin halaillen miehensä jalkoja ja painaen kasvojansa niitä vastaan. Aika seisoi tyyntyneenä valtamerenä. Kohtalo näytti maalanneen ikuisen yön taustalle ikiajoiksi tämän ainoan kuvan: Tuhoa joka taholla, tuomari keskellä ja syyllinen hänen jalkojensa edessä.
Kuului jälleen tohvelien sipsutusta. Harihar Mukerdzhi kuului huutavan ovelta: "Sinulla on nyt ollut riittävästi aikaa — minä en voi myöntää sinulle enempää. Aja tyttö pois talosta!" Tuon kuultuansa Kusum painoi sielunsa koko hartaudella miehensä jalkoja rintaansa, suuteli niitä suutelemistaan, kosketti niitä vielä kerran kunnioittavasti otsallansa ja poistui.
Hemanta nousi, lähti ovelle ja virkkoi: "Isä, minä en luovu vaimostani."
"Mitä", ärjyi Harihar, "haluatko menettää kastisi, herraseni?"
"Minä en välitä kastista", kuului Hemantan tyyni vastaus.