"Niinpä minä hylkään sinutkin."
KABYLIWALLA
Viisivuotias tyttäreni Mini ei voi elää lavertelematta. Uskonpa tosiaankin, ettei hän ole eläessään kuluttanut minuuttiakaan vaikenemiseen. Hänen äitiänsä tuo usein kiusaa, ja hän mielellään keskeyttäisi tytön jaarittelun, minä puolestani en. Minin rauhallisuus on tavallaan luonnotonta, ja minä en voi sitä kauankaan sietää. Niinpä juttelemmekin aina, hän ja minä, erinomaisen vilkkaasti.
Eräänä aamuna esimerkiksi, kun olin ehtinyt keskelle uuden romaanini seitsemättätoista lukua, pikku Minini pujahti huoneeseen, sujutti kätensä minun käteeni ja virkkoi: "Isä, kuulehan, ovenvartija Ramdajal nimittää varista varekseksi! Hän ei tiedä yhtään mitään, eihän?"
Ennenkuin ehdin ryhtyä hänelle selittämään kielimurteiden eroavaisuuksia, hän jo purjehti aivan toista reittiä. "Mitä arvelet, isä? Bhola sanoo, että pilvissä on norsu, joka puhaltaa vettä kärsästänsä, ja että silloin sataa!"
Minun miettiessäni jotakin vastausta hänen viime kysymäänsä hän lähti jo jälleen uudelle uralle: "Isä, mitä sukua äiti on sinulle?"
"Hän on minun sieluni sisar", kuiskasin minä itsekseni, mutta paneuduin sitten vakavaksi ja sanoin: "Menehän nyt leikkimään Bholan kanssa, Mini! Minulla on kiire!"
Huoneeni ikkuna on kadulle päin. Pienokainen oli istuutunut jalkoihini lähelle pöytääni ja leikki kaikessa hiljaisuudessa koputellen sormillaan polviansa. Minä sepitin innokkaasti seitsemättätoista lukuani, jossa Protap Singh, kirjan sankari, oli vast'ikään siepannut Kantshantalan, sankarittaren, syliinsä ja oli parhaillaan pakenemassa hänen kerallansa linnan kolmannen kerroksen ikkunasta, kun Mini yht'äkkiä lopetti leikkinsä ja juoksi ikkunaan huutaen: "Kabyliwalla! Kabyliwalla!" Kadulla oli tosiaankin eräs kabyli, hedelmäkauppias, joka asteli hiljakseen eteenpäin. Hänellä oli yllänsä kabylien väljä puku ja korkea turbaani; hänen selässään oli säkki ja kädessä rypälelaatikoita.
En tiedä, millaisin tunnoin tyttäreni lienee ukkoa katsellut, mutta joka tapauksessa hän alkoi äänekkäästi hänelle huhuilla. "Ahaa", ajattelin minä, "nyt hän tulee sisään, ja kirjani seitsemästoista luku ei valmistu milloinkaan." Samassa kabyliwalla jo kääntyikin katsomaan lasta. Sen havaitessaan tyttö kovin säikähti ja pakeni etsimään suojaa äidiltänsä. Hänessä oli se taikauskoinen käsitys, että ison miehen kantamassa säkissä piili pari-kolme hänenlaistansa lasta. Kulkukauppias oli sillävälin kääntynyt sisään taloni portista ja tervehti minua hymyilevin kasvoin.
Sankarini ja sankarittareni asema oli niin arveluttava, että minä vaistomaisesti tunsin halua hetkiseksi pysähtyä ja ostaa jotakin, koska mies kerran oli taloon kutsuttu. Minä ostin yhtä ja toista, ja sitten punoutui keskustelua Abdurrahmanista, venäläisistä, englantilaisista ja rajavartiostosta.