»Siitä syystä eivät eroamisen aiheet saisi olla niin yksinkertaiset eivätkä eroamista koskevat säännöt niin helpot», vastasi Binoi. »Käsivarren luut ovat lujat, koska ne murruttuaan vaativat pitkän ajan parantuakseen, ja niinpä käsivarren murtumat eivät olekaan yleisiä. Etkö huomaa, kuinka monet esteet ovat toiminnan ja vapaan liikkumisen tiellä yhteiskunnassa, jossa mitätön isku aiheuttaa parantumattoman murtuman?»
»Minun ei tarvitse olla siitä huolissani», vastasi Gora. »Yhteiskunta ottaa niin täydellisesti ajattelemisen huolekseen, etten edes havaitse sen ajattelevan. Toivonani on, ettei se ainoastaan ole harkinnut asiaa tuhansia vuosia, vaan säilyttelee sitä yhä vieläkin koskemattomana. Minä en ole milloinkaan ajatellut, liikkuuko maa auringon ympäri suorassa tai vinossa suunnassa, tekeekö se erehdyksiä vai ei, ja sikäli minun puutteellinen ajatteluni ei ole aiheuttanut minulle minkäänlaista hankaluutta, ja samanlainen on suhtautumiseni yhteiskuntaan.»
»Veli Gora», nauroi Binoi, »minä olen sanonut aivan samaa jo aikoja sitten — kukapa olisi voinut arvata, että minun oli tänään kuuleminen samat sanat sinun huuliltasi? Huomaan saavani rangaistuksen siitä, että olen sepitellyt sellaisia pitkiä puheita. Mutta kiistelystä ei voi koitua mitään hyötyä, sillä olen tänään nähnyt aivan likeltä sellaista, mitä en ole aikaisemmin kunnollisesti käsittänyt. Olen tänään tullut ymmärtämään, että ihmiselämä on kuin valtava kymi, joka oman vinhan vauhtinsa vuoksi luo uusia ja arvaamattomia kanavia siihenkin, missä ei aikaisemmin ole ollut minkäänlaista uomaa — sellaiset vaihtuvat uomat ja arvaamattomat muutokset kuuluvat Jumalan elämällemme asettamiin tarkoituksiin. Elämä ei ole mikään keinotekoinen kanava, joka voidaan pakottaa määrättyyn uomaan. Kunhan tuo on elämässämme hyvin oivallettu, niin pelkät teennäisyydet eivät enää kykene johtamaan meitä harhaan.»
»Ollessaan tuleen tupsahtamassa», huomautti Gora, »koiperhonen käyttelee aivan samanlaisia perusteluja kuin sinä nyt — mutta minä en tahdo tänään tuhlata aikaa saadakseni sinut ymmärtämään».
»Hyvä niin», huudahti Binoi nousten, »salli siis minun lähteä tapaamaan äitiä».
Binoin mentyä asteli huoneeseen hitaassa tahdissa Mohim, tapansa mukaan betelmälliänsä pureskellen, ja virkkoi: »Asiasta ei taida tulla mitään? Eikö käy päinsä? Olenhan jo kauan aikaa varoittanut sinua — on näkynyt pahoja enteitä — mutta sinä et ole halunnut minua kuunnella. Kunhan meillä olisi ollut silloin uskallusta pakottaa hänet naimaan Sošimukhin, niin emme olisi joutuneet näihin vastuksiin. Mutta kukapa mitään huolii? Kehen voinkaan luottaa? Sitä, mitä et itse näe, et kykene milloinkaan käsittämään, vaikka lävistäisin reiän kalloosi. Eikö ole hyvinkin valitettavaa, että Binoin-lainen poika eroaa siten puolueestasi?»
»Ei siis ole minkäänlaista toivoa saada Binoi takaisin!» jatkoi Mohim huomatessaan Goran olevan ääneti. »Olipa miten tahansa, meillä on ollut hänestä kyllin ikävyyttä Sošimukhin avioliittoa koskevan seikan vuoksi. Tämä asia ei siedä enää viivyttelyä — tiedäthän, millainen yhteiskuntamme on luonteeltaan: kun se kerran saa jonkun kynsiinsä, se ei tunne minkäänlaista sääliä. Sulhanen on siis — ei, älä huoli pelätä, en pyydä sinua rupeamaan naittajaksi. Olen järjestänyt asian omin neuvoin!»
»Kuka hän on?» kysyi Gora.
»Abinaš», vastasi Mohim.
»Onko hän suostunut?»