»Kaikki opetukset sikseen», huudahti Harimohini, »mutta niin kauan kuin hän elää minun luonani ja niin kauan kuin olen elossa, tällaista menettelyä ei suvaita. Minun on onnistunut saada hänet osan matkaa peräytymään. Hänen ollessaan Pareš Babun luona huhuiltiin niinkin, että hän oli muuttunut hinduksi minun kanssani seurustellessaan. Kun sitten olimme muuttaneet tähän taloon, oli pitkiä keskusteluja teidän Binoinne kanssa, joka sai jälleen kaikki sekasortoiseksi. Hän nähtävästi aikoo liittyä brahmoperheeseen! Käyköön niin! Minun on onnistunut vapautua Binoista melkoista vaivaa nähtyäni. Sitten on vielä olemassa eräs henkilö, nimeltä Haran Babu; hänen saapuessaan minä tavallisesti vein Hadharanin kerallani yläkertaan, joten hän ei saanut tilaisuutta tyttöön vaikuttaa. Sillä tavoin, lukemattomien vaivojen jälkeen, minä nähdäkseni olen saanut hänet jälleen omaksumaan järkeviä mielipiteitä. Tähän taloon muutettuaan hän tosiaankin nautti ateriansa koko muun perheen keralla, mutta nyt huomaan hänen luopuneen siitä mielettömyydestä, sillä hän haki eilen itse riisinsä keittiöstä ja kielsi palvelijatarta tuomasta vettä. Nyt pyydän ja rukoilen teitä: älkää häntä jälleen tärvelkö! Kaikki omaiseni ovat kuolleet, minulle ei ole jäänyt ketään muuta kuin hän — ei ole olemassa ketään muuta, jota voisin nimittää todella omakseni. Jättäkää hänet yksin! Heidän talossaan on riittävä määrä täysikasvaneita tyttäriä — siellä on Labonja ja Lilla, molemmat älykkäitä ja hyvin kasvatettuja. Jos teillä on jotakin sanottavaa, menkää se heille sanomaan: kukaan ei teitä estä.»
Gora istui ihan kuin ukkosen iskemänä, ja Harimohini jatkoi vielä: »Nähkääs, Sutšaritan tulee mennä naimisiin, sillä hän on jo hyvinkin siinä iässä. Luuletteko, että hän pysyy koko ikänsä naimattomana, niinkuin nyt? Kotoinen askarrus on naiselle välttämätöntä.»
Gora oli ylimalkaan hyvinkin selvillä tuosta asiasta — hänen mielipiteensä oli ihan sama, mutta hän ei ollut milloinkaan soveltanut sitä Sutšaritaan. Hänen mielikuvituksensa ei ollut milloinkaan esittänyt Sutšaritaa vaimona, suorittamassa talousaskareita jonkun perheenisän kodissa. Hän oli kuvitellut Sutšaritan aina sellaiseksi kuin hän todellisuudessa oli.
»Oletteko ajatellut sisarentyttärenne avioliittoa?» kysyi Gora.
»Täytyyhän sitä tietenkin ajatella», vastasi Harimohini; »ellen minä ajattelisi, niin kuka sitten?»
»Voiko hän naimisiin mennessään liittyä hindulaiseen yhteiskuntaan?» kysyi Gora.
»Sitä on yritettävä», virkkoi Harimohini. »Kunhan ei satu enempää häiriötä ja kunhan kaikki käy hyvin, niin varmaan asian järjestän. Olenpa jo tehnyt päätöksenikin, mutta hänen ollessaan tässä mielentilassa en ole uskaltanut ryhtyä ratkaiseviin toimenpiteisiin. Nyt, kun olen viimeisten parin päivän kuluessa huomannut hänen mielensä jäykkyyden vähentyneen, toivon jälleen parasta.»
Gora tunsi, ettei pitänyt enempää kysellä, mutta ei kyennyt pidättäytymään: »Onko teillä jo sulhanen tiedossa?»
»On», vastasi Harimohini. »Hän on erinomainen mies, Kailaš, nuorin lankomieheni. Hänen vaimonsa kuoli muutamia aikoja sitten, ja hän on odotellut kaiken aikaa sopivaa täysi-ikäistä tyttöä; luuletteko muuten, että sellainen poika olisi jäänyt naimattomaksi? Hän sopisi erinomaisesti Radharanille.»
Mitä kipeämmin piikki pisteli, sitä enemmän Gora kyseli tuosta
Kailašista.