Kävi ilmi, että Kailaš oli langoksista kaikkein sivistynein. Vaikuttavana tekijänä olivat olleet hänen omat ponnistuksensa, mutta Harimohini ei tietänyt sanoa, kuinka pitkälle hän oli edistynyt. Joka tapauksessa hän oli perheensä keskuudessa kuuluisa oppineisuudestaan. Kun oli lähetetty Postihallitukselle erään kyläkunnan postinhoitajaa koskeva valitus, oli Kailaš sen kirjoittanut siinä määrin virallisella englanninkielellä, että eräs kaikkein korkeimmista virkamiehistä oli lähtenyt itse ottamaan asiasta selkoa. Kailašin taitavuus oli hämmästyttänyt kaikkia kylän asukkaita. Mutta vaikka hän olikin ylen oppinut, hänen harras kiintymyksensä uskonnollisiin asioihin ja yhteisönsä tapoihin ja tottumuksiin ei ollut siitä ollenkaan laimentunut.
Kuultuaan Kailašin tarinan kokonaisuudessaan Gora nousi, kumarsi Harimohinille ja lähti huoneesta sanaakaan virkkamatta. Alakertaan tultuaan hän näki Sutšaritan olevan keittiöpuuhissa pihan toisella puolella. Kuullessaan Goran askelet Sutšarita tuli ovelle, mutta kun Gora sitten astui ulos katsahtamatta oikeaan enempää kuin vasempaankaan, niin Sutšarita huokasi syvään ja palasi työhönsä keittiöön.
Ehdittyään syrjäkadun kulmaukseen Gora kohtasi Haran Babun, joka naurahti ja virkkoi: »Näin varhain!»
Gora ei vastannut tuohon huomautukseen, mutta Haran Babu virkkoi jälleen: »Olette varmaan ollut vieraissa, eikö totta? Onko Sutšarita kotona?»
»On», vastasi Gora ja lähti kulkemaan niin nopeasti kuin voi.
Astuessaan sisään Haran Babu näki Sutšaritan keittiön ovella. Sutšarita ei päässyt mitenkään pakenemaan, ja tätiä ei näkynyt missään läheisyydessä.
»Tapasin tullessani Gourmohan Babun», sanoi Haran Babu. »Hän on varmaan ollut täällä vast'ikään?»
Sutšarita ei vastannut mitään tuohon huomautukseen, vaan alkoi uutterasti askarrella keittopuuhissaan — hän uurasti tosiaankin niin, että hänellä tuskin oli aikaa hengittää. Mutta Haran Babu ei ollut irti karistettavissa. Hän seisoi pihamaalla, keittiönoven ulkopuolella, ja aloitti keskustelun huolimatta siitä, että Harimohini pari kertaa varoittavasti yskähti portaista. Harimohini olisi hyvinkin voinut tulla Haran Babun näkyviin, mutta tiesi varmaan, että jos kerrankin niin tekisi, niin tuo vääjäämättömän intomielinen nuori mies ei antaisi hetkenkään rauhaa hänelle enempää kuin Sutšaritallekaan. Havaitessaan Haran Babun varjonkin hän senvuoksi aina veti kasvoilleen harson ollen varovaisempi kuin vastavihitty nuori nainen.
»Sutšarita», virkkoi Haran Babu, »käsitättekö, mitä teette? Mihin oikeastaan lopulta joudutte? Olette luultavasti kuullut, että Lolita menee naimisiin Binoin kanssa hindulaisia vihkimismenoja noudattaen. Tiedättehän, kuka on siitä vastuussa?»
Kun ei mitään vastausta kuulunut, Haran Babu alensi ääntänsä ja lausui juhlallisesti: »Te olette siitä vastuussa!»