»Niin vakavaa lupausta en voi antaa», vastasi Lolita. »Jos päiväni ja hetkeni tulee, niin puhun, muussa tapauksessa en. Sen verran voin luvata.»
Muutamina viimeksikuluneina päivinä Harimohini oli lakkaamatta pitänyt silmällä Sutšaritaa seuraillen häntä niin ilmeisesti, ettei voinut olla sitä huomaamatta, ja sellainen epäluulo ja valvonnanalaisuus kävi Sutšaritalle kerrassaan rasittavaksi. Se sai hänet kerrassaan kärsimättömäksi, mutta sittenkään hän ei voinut siitä mitään virkkaa. Tänään, Lolitan mentyä, Sutšarita istahti väsyneesti pöydän luo, nojasi päänsä käsiinsä, alkoi itkeä ja lähetti lamppua tuovan palvelijan takaisin. Harimohini oli parhaillaan iltahartauttaan harjoittamassa ja nähdessään Lolitan lähtevän talosta hän tuli odottamatta alakertaan, astui huoneeseen ja huusi: »Radharani!»
Sutšarita pyyhki nopeasti pois kyynelensä ja nousi seisomaan.
Harimohini kävi heti häntä ahdistamaan kysyen: »Mitä nyt?»
»En voi ymmärtää, mitä kaikki tuo hupsuus oikeastaan tarkoittaa!» huudahti Harimohini karuin äänin, kun kysymykseen ei kuulunut mitään vastausta.
»Täti», nyyhkytti Sutšarita, »minkätähden vartioit minua öin päivin?»
»Etkö ymmärrä, minkätähden niin menettelen?» kysyi Harimohini. »Mitä osoittaakaan kaikki tämä ruoan hylkiminen ja itkeskely? Enhän ole lapsi, luuletko, etten sen vertaa ymmärrä?»
»Täti», virkkoi Sutšarita, »minä vakuutan sinulle, ettet ymmärrä sitä ollenkaan. Sinun erehdyksesi on niin hirmuinen, että se minusta tuntuu käyvän joka hetki sietämättömämmäksi.»
»Olkoon menneeksi», vastasi Harimohini, »jos erehdyn, niin suvaitse selittää minulle jotakuin kunnollisesti».
»Hyvä, minä selitän», virkkoi Sutšarita, ankarin ponnistuksin arkuuttaan hilliten. »Minä olen oppinut gurultani jotakin sellaista, mikä on minulle ihan uutta, ja sen kunnollinen käsittäminen vaatii suurta mielenlujuutta — tunnen sitä itseltäni puuttuvan — minun on vaikea alinomaa kiistellä itseni kanssa. Mutta sinä, täti, olet käsittänyt suhteemme aivan väärin ja olet ajanut hänet pois häntä solvattuasi. Se, mitä hänelle sanoit, on pelkkää erehdystä, ja minua koskevat ajatuksesi ovat kerrassaan väärät. Niin menetellen sinä teet väärin. Sinä et kykene halventamaan hänenlaistansa miestä, mutta mitä olenkaan tehnyt minä, että tällä tavoin minua tyrannisoit?» Nyyhkytykset keskeyttivät Sutšaritan puhetta, ja hänen täytyi poistua huoneesta.
Harimohini hämmästyi ja sanoi itsekseen: »Hyväinen aika, onko moista puhetta milloinkaan kuultu?» Hän antoi kumminkin Sutšaritalle hieman toipumisaikaa, ennenkuin kutsui hänet illalliselle.