Tässä kohden hänen puheensa keskeytti palvelija, joka ojensi hänelle kirjeen.
»Minulla ei ole tässä silmälaseja», sanoi Pareš Babu, »ja ilta jo hämärtyy, joten pyydän sinua lukemaan sen minulle».
Sutšarita otti kirjeen ja luki sen hänelle. Kirjeen oli lähettänyt Brahma Samadžin neuvosto, ja sen alle olivat useat huomattavat jäsenet merkinneet nimensä. Sisältönä oli, että Pareš Babua, joka oli suostunut vihityttämään tyttärensä ei-brahmolaisten juhlamenojen mukaisesti ja varustautui itse olemaan läsnä vihkiäisissä, ei voitu enää katsoa Brahma Samadžin hallitsevaan neuvostoon kuuluvaksi. Jos hänellä oli jotakin sanottavaa itsensä puolustamiseksi, hänen piti kirjoittaa selittävä kirje, jonka tuli saapua neuvostolle ennen seuraavaa sunnuntaita, jolloin lopullinen päätös tulisi tehtäväksi äänestyksen nojalla.
Pareš Babu pisti kirjeen taskuunsa, ja Sutšarita tarttui hiljaa hänen käteensä alkaen jälleen käyskellä hänen kanssaan edestakaisin. Illan tummuus yhä tiheni, ja viereisellä kadulla sytytettiin lyhty.
»Isä», virkkoi Sutšarita lempeästi, »on hartaushetkesi aika. Minä tahdon tänään olla sinun luonasi.» Tuon sanottuaan Sutšarita vei hänet yksinäiseen rukouskammioon, jonne oli jo levitetty tavanmukainen matto ja sytytetty kynttilä. Tänä iltana Pareš Babun hartaushetki oli tavallista pitempi; sen jälkeen hän lausui lyhyen rukouksen ja nousi lähteäkseen. Huoneesta poistuessaan hän näki Lolitan ja Binoin istuvan ääneti oven ulkopuolella. Hänet nähtyään he kohta kumartuivat syvästi kunnioittaen koskettamaan hänen jalkojansa, ja hän laski siunaten kätensä heidän päälaelleen sanoen samassa Sutšaritalle: »Maammoseni, huomenna tulen luoksesi. Salli minun tänään päättää työni!» Sen sanottuaan hän poistui huoneesta.
Sutšarita itkeskeli hiljaa ja seisoi hetken aikaa pimeällä kuistikolla liikkumattomana kuin kuvapatsas. Lolita ja Binoi olivat hekin hiljaa pitkän ajan.
Sutšaritan lähtiessä Binoi astui hänen eteensä ja virkkoi lempein äänin: »Didi, etkö sinäkin anna meille siunaustasi?» Sen sanottuaan hän kumartui Sutšaritan eteen.
Sutšarita lausui sanansa niin tukahtuvin äänin, että ainoastaan hänen
Jumalansa voi ne kuulla.
Pareš Babu oli sillävälin lähtenyt huoneeseensa kirjoittamaan vastaustansa Brahma Samadžin neuvostolle. Hän kirjoitti: »Minä järjestän Lolitan vihkiäiset, ja jos te sen vuoksi hylkäätte minut, en katso sitä vääryydeksi. Tässä asiassa minä rukoilen Jumalalta yhtä ainoata: että Hän, kun minut on karkoitettu kaikista yhteisöistä, suo minulle sijan omien jalkojensa edessä.»