Sutšaritan teki kovin mieli kertoa Goralle kaikki, mitä oli Pareš Babulta kuullut. Eikö Gora huomannut, että sitä Intiaa, jota kohti hän oli suunnannut Sutšaritan katseen ja hänen sydämensä hellimmän rakkauden, uhkasi jo häviö ja tuho? Toistaiseksi Intia oli elellyt joidenkin sisäisten sääntöjen varassa, joten intialaisten ei ollut tarvinnut tuosta asiasta kovinkaan huolehtia. Mutta eikö ollut tullut se aika, jolloin täytyi olla varuillaan? Kävikö päinsä istua joutilaana kotona ja turvautua pelkkiin vanhoihin sääntöihin, kuten oli aikaisemmin tehty?
Sutšarita mietti itsekseen: »Tässä asiassa on minullakin tehtäväni suoritettavana. Mikä on se tehtävä?» Hänestä tuntui, että Goran täytyi sellaisena hetkenä tulla hänen luokseen ja sanoa, mitä hänen oli tekeminen, osoittaa hänelle tie. Hän ajatteli, että kunhan Gora pelastaisi hänet kaikista vastuksista ja ylenkatseesta ja asettaisi hänet oikeaan paikkaansa, niin hänen työnsä todellinen arvo pimentäisi kaiken mitättömän häpeänhälinän ja julkisen mielipiteen soimaukset. Hänen mielensä täytti ylpeys, ja hän kysyi itseltään, minkätähden Gora ei ollut asettanut häntä kokeelle ja vaatinut häntä suorittamaan jotakin melkein mahdotonta tehtävää — oliko Goran koko puolueessa yhtäkään henkilöä, joka voisi uhrata mitä tahansa niin helposti kuin hän? Eikö Gora huomannut, kuinka Sutšarita ikävöi sellaista itsensäuhraamisen intoa ja voimaa? Eikö maa kärsinyt minkäänlaista vahinkoa taikka hänet jätettiin toimettomaksi, julkisen mielipiteen ympäröimäksi ja estämäksi? Sutšarita torjui tuon häneen kohdistuvan kunnioituksen puutetta tarkoittavan ajatuksen ja sanoi itsekseen: »Hän ei voi milloinkaan aikoa hylätä minua tällä tavoin. Hän tulee varmaan takaisin luokseni, tulee minua etsimään, hän karistaa pois viimeisenkin epäröinnin ja arkuuden. Olipa hän kuinka suuri ja voimakas mies tahansa, hän tarvitsee sittenkin minua. Sanoihan hän sen kerran itsekin ja kuinka hän voisikaan asian unohtaa pelkän joutavan juorun vuoksi?»
Satiš tuli nyt juosten huoneeseen, pysähtyi Sutšaritan viereen ja sanoi: »Didi!»
»Mitä nyt, pieni juttuniekka?» huudahti Sutšarita kiertäen käsivartensa hänen kaulaansa.
»Lolita-didi menee maanantaina naimisiin», vastasi Satiš, ja minun pitää mennä lähipäiviksi Pareš Babun luo. Hän on minut kutsunut.»
»Oletko puhunut asiasta tädille?» kysyi Sutšarita.
»Olen, minä olen puhunut siitä tädille», vastasi Satiš, »ja hän oli vihainen, sanoi ettei tiennyt mitään koko asiasta, ja käski minua kysymään sinulta, kuinka olisi paras menetellä! Älä kiellä minua menemästä, didi! Opintoni eivät joudu ollenkaan kärsimään. Minä luen joka päivä ja Binoi Babu auttaa minua.»
»Mutta sinä häiritset heitä kaikkia talossa, jossa ovat käynnissä sellaiset valmistelut», huomautti Sutšarita.
»En, en, didi», huudahti Satiš, »minä lupaan, etten häiritse heitä vähääkään.»
»Aiotko ottaa 'Pikun' mukaasi?» kysyi Sutšarita.