»Ei, sisko, minä en pyydä sinua tulemaan», sanoi Anandamoji. »Sinun ei tarvitse olla levoton Sutšaritan vuoksi, sillä olen kaiken aikaa hänen seurassaan.»
»Sallihan minun lausua sinulle avoimesti mitä ajattelen», virkkoi Harimohini. »Radharani sanoo aina olevansa hindu, ja hän taipuukin nykyjään siihen suuntaan. Mutta jos hän tahtoo päästä hinduyhteiskunnan jäseneksi, niin hänen täytyy liikkua hieman varoen. Ilmankin hänestä tullaan puhumaan aivan riittävästi, vaikka voinkin asian jotenkin järjestää — mutta tästä lähtien hänen tulee olla toistaiseksi erikoisen varovainen. Ensimmäinen asia, jota ihmiset tulevat tiedustelemaan, on, minkätähden hän on iällänsä vielä naimaton — siihen kysymykseen voimme jotenkin olla suoraan vastaamatta — seikka ei ole se, ettemme voi hänelle löytää hyvää puolisoa, jos yritämme, mutta jos hän kerran alkaa jälleen kulkea entistä uraa, niin mihin hänet pysähdytämme, sanohan? Sinä kuulut hinduperheeseen ja voit niinmuodoin varsin hyvin asian ymmärtää, joten minua ihmetyttää, että viitsit noin puhua. Jos sinulla itselläsi olisi tytär, lähettäisitkö hänet ottamaan osaa näihin häihin? Eikö sinun pitäisi ajatella hänenkin naittamista?»
Anandamoji oli niin ihmeissään, että voi vain hämmästyneenä silmäillä
Sutšaritaa, joka puolestaan punastui ankarasti.
»En tahdo häntä pakottaa tulemaan mukaan», huomautti Anandamoji. »Jos hän ei tahdo, niin minä —»
»Niin minä en ollenkaan käsitä, mitä oikeastaan ajattelet!» huudahti
Harimohini. »Sinun oma poikasi on ahtanut hänen päähänsä hindulaisia
käsityksiä, ja nyt tulet sinä esittämään tuollaisia mielipiteitä!
Oletko yht'äkkiä pilvistä pudonnut?»
Missä olikaan nyt se Harimohini, joka oli Pareš Babun talossa aina ollut arka kuin rikoksentekijä ja joka vähintäkin kannatusta havaitessaan heti turvautui ihmiseen kaikin voimin? Nyt hän puolusti oikeuksiansa kuin naarastiikeri. Hän oli alinomaa jännityksessä, epäili kaikenlaisten vastustavien voimien toimivan hänen ympärillään ja yrittävän temmata häneltä Sutšaritan. Hän ei voinut käsittää, kuka oli hänen puolellaan, kuka häntä vastaan, ja siitä syystä hänen mielensä oli tänään kovin levoton. Hänen sydämensä ei löytänyt enää lepoa siitä jumalasta, johon hän oli turvautunut havaitessaan koko maailman autioksi. Hän oli aikoinaan ollut erinomaisen maailmallinen, mutta kun auttamattoman kovanonnen iskut olivat hänet maailmasta irroittaneet, hän ei ollut ajatuksissaankaan pitänyt mahdollisena, että pieninkään rahaan, asumuksiin tai sukulaisiin kohdistuva kiintymys voisi saada sijaa hänen sydämessään. Mutta nyt, kun hänen haavansa oli alkanut arpeutua, maailma jälleen viekoitteli häntä voimallisesti, ja monien kuluneiden päivien puute herätti jälleen hänen mielessään eloon kaikki entiset toivot ja kaipaukset. Paluu siihen, mistä hän oli luopunut, tapahtui niin nopeasti, että hän muuttui vieläkin levottomammaksi kuin oli aikaisemmin ollut! Nähdessään tuon muutamien päivien aikana tapahtuneen muutoksen merkkejä Harimohinin kasvoissa ja silmissä, kaikissa hänen eleissään ja liikkeissään, Anandamoji hämmästyi sanomattomasti, ja hänen hellän sydämensä täytti tuskallinen Sutšaritaan kohdistuva myötätunto. Jos hän olisi vähänkään aavistellut tuon piilevän vaaran olemassaoloa, hän ei olisi missään tapauksessa tullut kutsumaan Sutšaritaa häihin, ja nyt hänen pulmanaan oli, kuinka voisi suojella häntä iskulta.
Harimohinin esittäessä Goraan kohdistuvan salahyökkäyksen Sutšarita nousi sanaakaan virkkamatta ja lähti huoneesta pää kumarassa.
»Sinun ei tarvitse pelätä, sisko», virkkoi Anandamoji. »En tullut tuota aikaisemmin ajatelleeksi, mutta nyt en häntä enää pakota. Älä sinäkään sano hänelle mitään. Hän on kasvatettu määrätyllä tavalla, ja jos sinä tahdot yht'äkkiä häntä liiaksi estää, niin hän ei kykene sitä kestämään.»
»Luuletko, etten minä iälläni kykene tuota tajuamaan?» virkkoi Harimohini. »Kysy häneltä itseltään, olenko milloinkaan aiheuttanut hänelle minkäänlaista ikävyyttä! Hän on tehnyt mitä on tahtonut, ja minä en ole milloinkaan virkkanut sanaakaan. Minä sanon aina, että kunhan Jumala suo hänen elää, niin siinä on minulle kyllin. Voi onnettomuuttani! Voin tuskin nukkua, kun ajattelen, mitä minulle vielä tapahtuu.»
Anandamojin lähtiessä Sutšarita tuli huoneestaan ja tervehti häntä kunnioittavasti. Anandamoji laski kätensä hellästi hänen päälaelleen ja sanoi: »Minä tulen ja kerron sinulle kaikki uutiset, rakkaani, joten sinun ei tarvitse olla masentunut. Jumalan armollisella avulla asia tulee hyvään päätökseen.»