»En voi jäädä tänne olemaan!» vastasi Sutšarita. »Siitä syystä en tahdokaan täältä lähteä niin kauan kuin minulla on tilaisuutta olla hänen seurassaan.»
Tuo huomautus sai Harimohinin raivostumaan, mutta kun hetki ei tuntunut hänestä otolliselta, hän ei virkkanut mitään vastaukseksi.
»Kas niin, äiti, minä lähden kotiin pariksi tunniksi. Tulen takaisin aivan pian», virkkoi Sutšarita hymyillen Anandamojille.
»Hyvä niin, kultaseni», vastasi Anandamoji mitään kysymättä.
»Minä palaan iltapäivällä», kuiskasi Sutšarita Lolitalle.
»Entä Satiš?» kysyi Sutšarita, kun he olivat ehtineet kantotuolien luo.
»Ei, jääköön Satiš tänne», virkkoi Harimohini ajatellen, että Satiš vain häiritsisi kotona ja oli mieluummin pidettävä loitolla
Kun he molemmat olivat ehtineet kantotuoliin, Harimohini yritti aloittaa keskustelua. Hän virkkoi: »Nyt siis Lolita on naimisissa! Se on hyvä juttu. Pareš Babun ei enää tarvitse olla huolissaan yhdestä tyttärestään.» Tuon johdannon jälkeen hän alkoi laajasti esittää sitä suunnatonta rasitusta, joka naimattomasta tyttärestä on kodissa, ja osoitti, millaisen sietämättömän pelon vallassa hänen vartijoittensa täytyi alinomaa olla.
»Mitäpä sinulle sanonkaan? Minunkaan huoleni ei johdu mistään muusta. Silloinkin, kun toistelen Jumalan nimeä, tuo ajatus palaa lakkaamatta mieleeni. Tunnustan sinulle peittelemättä, etten enää voi kiinnittää mieltäni jumalan palvelemiseen niinkuin ennen. Minä sanon: Ah, Jumalani, sinä olet minulta ottanut kaiken muun, minkätähden nyt punot tätä uutta paulaa minun varalleni?»
Niinmuodoin kävi ilmi, ettei asia aiheuttanut Harimohinille ainoastaan maallista huolta, vaan oli vielä esteenä hänen pelastuksensa tiellä. Ja sittenkin Sutšarita oli vaiti, vaikka kuuli puhuttavan sellaisesta vaikeudesta! Harimohini ei kyennyt oikein ymmärtämään, mitä Sutšarita mahtoi ajatella, mutta noudattaen sitä periaatetta, että vaikeneva suostuu, hän tulkitsi hänen asenteensa omalle näkökannalleen suopeaksi ja otaksui uhrinsa hieman taipuisammaksi.