Sutšarita oli menehtyä häpeään, kun Harimohini jatkoi: »Sinä kunnioitat häntä gurunasi, ja niin ollen sinun tulee noudattaa hänen kehoitustansa!»
Sutšarita ei virkkanut mitään. Harimohini jatkoi: »Minä sanoin hänelle: 'Suvaitkaa itse tulla hänelle puhumaan, sillä hän ei ollenkaan kuuntele minun puhettani.' Hän vastasi: 'Ei, minä en käy enää hänen luonansa — sen kieltää hindulainen yhteiskuntamme.' Minä kysyin: 'Mitä meidän siis on tekeminen?' Vihdoin hän kirjoitti jotakin omin käsin sinulle tuotavaksi. Kas tässä!» Harimohini irroitti hitaasti Sarinsa kulmasta paperilapun, avasi sen ja levitti Sutšaritan luettavaksi.
Lukiessaan Sutšarita tunsi tukehtuvansa ja käyvänsä jäykäksi ja liikkumattomaksi kuin puunukke.
Kirjoitettuun lauseeseen ei sisältynyt mitään uutta eikä mahdotonta. Sutšaritan oma mielipide ei eronnut siinä ilmaistusta ajatuksesta. Mutta se seikka, että se oli lähetetty nimenomaan hänelle Harimohinin välityksellä, näytti ilmaisevan tarkoitusta, joka tuotti Sutšaritalle tuskaa monin tavoin. Minkätähden saapui tämä Goran käsky nimenomaan tänään? Sutšaritallekin oli varmaan saapuva se päivä, jona hänen oli mentävä naimisiin — mutta minkätähden piti Gora sellaista kiirettä hänen tähtensä? Oliko Goran työ, mikäli se koski häntä, tullut ehdottomaan päätökseen?
Oliko hän Goralle loukkaukseksi hänen velvollisuuksiensa suorituksessa, vai oliko hän esteenä hänen elämäntyönsä tiellä? Eikö Goralla ollut enää mitään hänelle antamista ja eikö hänellä ollut mitään toivottavaa häneltä, Sutšaritalta? Sutšarita ei missään tapauksessa voinut niin ajatella — hän tahtoi joka tapauksessa yhä katsella eteenpäin. Hän koki parhaansa mukaan taistella sydämessään tuntemaansa sietämätöntä tuskaa vastaan, mutta ei voinut saada minkäänlaista lohdutusta.
Harimohini antoi Sutšaritalle runsaasti ajatteluaikaa. Hän lähti viettämään tavanmukaista iltapuolilepoansa ja herättyään ja palattuaan hän tapasi Sutšaritan istumassa hiljaa samassa paikassa, mihin hän oli jäänyt.
»Radhu», virkkoi Harimohini, »minkätähden olet niin mietteliäs, rakkaani? Minkätähden tämä asia niin kovin sinua ajatteluttaa? Onko Gourmohan Babu kirjoittanut väärin?»
»Ei», vastasi Sutšarita leppoisasti, »se, mitä hän kirjoittaa, on aivan totta».
»Mitä siis hyödyttääkään asian tuonnemmaksi siirtäminen, lapseni?» kysyi Harimohini melkoista rohkeampana.
»En tahdokaan asioita tuonnemmaksi siirtää», vastasi Sutšarita. »Lähden tapaamaan isää.»