»Kuulehan, Radhu», huomautti Harimohini, »isäsi ei missään tapauksessa toivo sinun menevän naimisiin hinduperheen jäsenen kanssa — mutta gurusi sitävastoin — hän — —»
»Täti», huudahti Sutšarita kärsimättömästi, »minkätähden puhutkaan yhä uudelleen tuolla tavalla? Minä en aio ollenkaan puhua isän kanssa avioliitosta. Haluan tavata hänet, siinä kaikki!»
Sutšarita voi nyt löytää lohdutusta ainoastaan Pareš Babun seurasta.
Perille saavuttuaan Sutšarita näki Pareš Babun olevan säälimässä vaatteita matkalaukkuun.
»Mitä tämä merkitsee?» kysyi Sutšarita.
»Minä lähden vaihteen vuoksi Simlaan», virkkoi Pareš Babu nauraen.
»Huomenna aamujunassa.»
Pareš Babun lyhyessä naurahduksessa piili valtavan mieltenkuohun historia, joka ei jäänyt huomaamatta. Omassa kodissa ahdisteli Pareš Babua hänen vaimonsa, kodin ulkopuolella olivat samassa toimessa hänen tuttavansa. He eivät suoneet hänelle hetkenkään rauhaa, ja hän olisi joutunut olemaan alinomaisen rajuilman keskellä, ellei voinut joksikin aikaa päästä muualle. Sutšaritan mieltä kosketti kovin, kun hän näki Pareš Babun itse kokoilevan matkatavaroita seuraavana päivänä aloitettavaa matkaa varten. Hänestä tuntui surulliselta ajatella, ettei kukaan perheen jäsenistä auttanut häntä siinä työssä. Niinpä hän kehoittikin Pareš Babua keskeyttämään askarruksensa, tyhjensi matkalaukun, kääri kaikki vaatekappaleet kokoon mitä huolellisimmin ja latoi ne sitten jälleen laukkuun. Pareš Babun mielikirjat hän sijoitti niin, etteivät ne vahingoittuisi heilahduksissa ja siinä puuhassa ollessaan hän kysyi leppoisasti: »Lähdetkö yksin isä?»
»Se ei ole minulle ollenkaan vaikeata, Radha!» vakuutti Pareš Babu havaiten sen kipeän tunnon, joka piili kysymyksen pohjalla.
»Ei, isä, minä lähden kerallasi», virkkoi Sutšarita.
Pareš Babu katsahti Sutšaritan silmiin, ja viimeksimainittu lisäsi:
»Isä, minä lupaan olla sinua häiritsemättä.»