»Naapuristossamme on tyttöjä yllin kyllin», jatkoi Lolita. »Heidän vanhempansa olisivat hyvinkin iloiset, jos tarjoutuisimme vapaaehtoisesti heitä opettamaan. Mitä taas rakennukseen tulee, voimme varmaan löytää sijaa niille muutamille, jotka todennäköisesti aluksi ilmoittautuvat, tästä sinun talostasi. Rahakysymys ei niinmuodoin tuota mitään suuria vaikeuksia.»
Harimohini tuli kerrassaan levottomaksi ajatellessaan, että naapuriston vieraita tyttöjä tulisi taloon opetettaviksi. Hänen kaikki pyrkimyksensä keskittyivät siihen, että hän koki järjestää käyttäytymisensä ja suorittaa uskonnolliset toimituksensa pyhien kirjojen määräysten mukaisesti, huolellisesti välttäen kaikkea saastumisen mahdollisuutta. Nyt hänen mielensä kuohahti siinä määrin, että hän esitti eristetyn asemansa loukkaamisen johdosta nimenomaisen vastalauseen.
Sutšarita virkkoi: »Älä huoli olla peloissasi, täti. Jos ollenkaan saamme oppilaita, voimme varsin hyvin pitää koulua alakerrassa. Me emme salli heidän tulla sinua häiritsemään. Kunhan vain saamme oppilaita, Lolita, olen valmis käymään kerallasi asiaan.»
»Eihän missään tapauksessa haittaa, vaikka yritämme», virkkoi Lolita.
Harimohini yhä lempeästi napisi sanoen: »Minkätähden tahdotte aina menetellä kristittyjen tavalla, pienet maammoseni? Minä en ole milloinkaan kuullut jalosukuisen hindulaisnaisen haluavan opettaa koulussa — en milloinkaan eläessäni!»
Pareš Babun talon katolta oli pidetty yllä säännöllistä keskustelua naapuritalojen katoilla olevien tyttöjen kanssa. Tuttavallisuuden kehittymistä ehkäisi kuitenkin eräs seikka, nimittäin se, että toiset arkailematta ilmaisivat ihmetystänsä ja suoraan tiedustelivatkin, minkätähden Pareš Babun perhekuntaan kuuluvat tyttäret eivät olleet vielä naimisissa, vaikka olivat ehtineet kasvaa aivan suuriksi. Tuo seikka oli saanut Lolitan kerrassaan karttamaan näitä kattokeskusteluja.
Labonja puolestaan otti mitä innokkaimmin osaa sellaisiin kokouksiin, sillä naapuriperheiden historia herätti hänessä rajatonta uteliaisuutta. Kun hän iltapuolella suori hiuksiansa kattotasanteella, oli hänen kutsuissaan paljon vieraita, ja kaikenlaiset uutiset vaihtuivat naapurien kesken ilmojen tietä.
Lolita jätti niinmuodoin Labonjan asiaksi kerätä oppilaita suunniteltuun kouluun, ja kun asian esitys sitten tapahtui kattomaailmassa, ilmaisivat useat tytöt suurta innostusta. Sillävälin Lolita alkoi järjestää kuntoon Sutšaritan talon alakerrassa olevaa huonetta sitä lakaisten ja hangaten ja koristaen niin hartaasti kuin suinkin osasi.
Mutta kouluhuone jäi tyhjäksi. Naapuriperheiden haltijat olivat kovin kiukuissaan, koska otaksuivat heidän tyttäriään houkuteltavan brahmojen taloon sen verukkeen nojalla, että heille jotakin opetettiin. Pitivätpä he vielä velvollisuutenaan kieltää tyttäriään millään tavoin seurustelemasta Pareš Babun tyttöjen kanssa, joten heiltä riistettiin iltaiset huvihetket kattotasanteella ja sitäpaitsi kerrottiin heidän brahmoystävistään paljon sellaista, mitä ei sopinut nimittää kiittämiseksi. Kun siis Labonja rukka nyt kapusi illalla katolle, kampa kädessään, hän näki läheisillä katoilla iäkkäämpiä naapureita, mutta nuoremmista ei jälkeäkään, ja saamatta jäivät ne ystävälliset tervehdyksetkin, joihin hän oli jo tottunut.
Mutta Lolita ei siitä vääjännyt. »Onhan koko joukko brahmotyttöjä, jotka eivät voi käydä Bethunen koulua. Me teemme heille palveluksen, jos pidämme huolta heidän kouluttamisesta.» Niin hän alkoi etsiä sellaisia oppilaita, pyysipä vielä Sudhiria avukseen.