Pareš Babun tytärten kyvyistä kertova maine oli levinnyt laajalle, ja se, mitä kerrottiin, liioitteli melkoisesti todellisuutta. Monetkin vanhemmat olivat niinmuodoin kovin iloissaan, kun kuulivat tyttöjen suostuvan opettamaan vaatimatta mitään maksua.
Muutaman päivän kuluttua Lolitan koulu oli aloittanut toimintansa. Koulussa oli suunnilleen puoli tusinaa oppilaita, ja Lolita keskusteli Pareš Babun kanssa kaikista koulua koskevista säännöistä ja järjestelyistä niin uutterasti, ettei hänellä ollut hetkeäkään aikaa omille ajatuksilleen. Labonjan kanssa hän kiisteli kiivaasti siitä, millaisia palkintoja oli jaettava tutkinnossa lukuvuoden päättyessä ja kuka oli toimiva tutkijana.
Vaikka Labonjan ja Haranin kesken ei ollutkaan vallitsemassa mikään erikoisen lämmin suhde, Labonjaa kuitenkin lumosi Haranin suuren oppineisuuden maine, ja hän uskoi varmaan, että koulun kunnia melkoisesti lisääntyisi, jos Haran ottaisi osaa sen työhön. Mutta Lolita, ei tahtonut kuulla siitä puhuttavankaan. Hän ei sietänyt ajatusta, että Haran olisi jotenkin mukana tässä heidän yrityksessään.
Ei kestänyt kumminkaan kauan, kun oppilaiden luku jo alkoi vähentyä, kunnes eräänä päivänä luokka oli aivan tyhjä.
Lolita istui hiljaisessa kouluhuoneessaan ja säpsähti kuullessaan askelia, koska toivoi sittenkin jonkun oppilaan ilmaantuvan. Mutta ketään ei tullut. Kun kello oli kaksi, hän oli varma siitä, että oli jotakin erikoista tapahtunut, ja lähti erään lähellä asuvan tytön luo. Hänen oppilaansa oli itkuun parahtamassa. »Äiti ei päästä minua kouluun», huudahti hän. »Siitä on talossa sellainen häiriö», selitti äiti itse lähemmin määrittelemättä, mikä häiriö oli kysymyksessä. Lolita oli herkkätunteinen tyttö, hän ei huolinut milloinkaan ahdistella henkilöä, jossa huomasi haluttomuutta, eikä edes kysellyt syytä. Niinpä hän nytkin virkkoi vain: »Ellei se sovi, niin miksi olisimme siitä huolissamme?»
Seuraavassa talossa hän sai kuulla toisen syyn. »Sutšarita on kääntynyt oikeauskoiseksi», sanottiin. »Hän noudattaa kastin sääntöjä ja palvoo talossa olevia jumalankuvia.»
»Jos se on vikana, niin voimme pitää koulua omassa talossamme», ehdotti
Lolita.
Mutta kun tuokaan ei tuntunut asiaa korjaavan, Lolita huomasi selvästi, että asian pohjalla piili jotakin muuta. Niinpä hän ei huolinutkaan jatkaa kiertoretkeänsä, vaan lähti kotiin, lähetti kutsumaan Sudhiria ja kysyi häneltä: »Kuulehan, Sudhir, mitä on oikeastaan tapahtunut?»
»Panu Babu on sotakannalla teidän kouluunne nähden,» vastasi Sudhir.
»Minkätähden?» kysyi Lolita. »Senkö vuoksi, että siskon talossa palvotaan jumalankuvia, vai mistä syystä?»