»Ei ainoastaan siitä syystä», aloitti Sudhir, mutta ei jatkanutkaan.
»Mikä muu siis voikaan olla syynä?» kysyi Lolita kärsimättömästi.
»Miksi et sitä sano?»
»Se on pitkä juttu!» kartteli Sudhir.
»Koskeeko se minun vikojani?»
Kun Sudhir ei vastannut mitään, niin Lolita sävähti kiukusta punaiseksi ja huudahti: »Minä ymmärrän, se on rangaistus minun matkustuksestani! Samadžimme keskuudessa ei niinmuodoin ole minkäänlaista keinoa korjata ajattelemattomuuttansa — niinkö on laita? Enkö siis minä saa suorittaa minkäänlaista hyvää työtä omassa seurakunnassamme? Sellaistako menettelyä te noudatatte yrittäessänne moraalisesti kohottaa minua ja Samadžia.»
Sudhir koki lieventää syytöstä sanomalla: »Ei ole nimenomaan siitä kysymys. He pelkäävät vain, että Binoi Babu ja hänen ystävänsä voivat vähitellen päästä ottamaan osaa koulutyöhön.»
Tuo suututti Lolitaa sitäkin enemmän. »Pelkäävät!» huudahti hän. »Sehän olisi meille oiva onni! Luulevatko he voivansa toimittaa meille puolittainkaan yhtä päteviä apulaisia?»
»Totta kyllä», soperteli Sudhir, jota Lolitan suuttumus hämmensi.
»Mutta Binoi Babu ei ole —»
»Hän ei ole brahmo, minä tiedän sen», keskeytti Lolita. »Hän on siis tabu Brahma Samadžille! Enpä totisesti käsitä mitä ylpeiltävää on sellaisessa seurakunnassa!»
Sutšarita oli sillävälin äkkiä arvannut oppilaiden poisjäämisen todellisen syyn. Hän oli poistunut luokkahuoneesta sanaakaan virkkamatta ja oli lähtenyt yläkertaan valmistamaan Satišia tulossaolevaan tutkintoon.