»Hindulaiset holhoojat eivät luota meihin, koska olemme brahmoja», selitti Lolita. »Teidän siis tulee auttaa meitä tässä pulassa.»
»Teidän ei tarvitse olla lainkaan huolissanne siitä», huudahti Binoi vilkkaasti, »minä kyllä asian järjestän.»
»Minä tiedän, että hän kykenee sen tekemään», lisäsi Anandamoji. »Binoilla ei ole vertaistaan, kun on voitettava puolelleen ihmisiä houkuttelevin sanoin.»
Lolita jatkoi: »Me pyydämme teitä neuvomaan, millaiseen sanamuotoon koulujärjestys on sommiteltava, kuinka aika on jaettava, mitä aineita on opetettava, kuinka monta luokkaa tulee olla ja kaikkea muuta sellaista.»
Vaikka kaikki tuo olikin Binoille sangen tuttua, hän tunsi sittenkin jollakin tavoin hämmentyvänsä. Eikö Lolita tietänyt, että Bordašundari oli kieltänyt häntä, Binoita, enää heidän kanssaan seurustelemasta ja että heidän Samadžinsa keskuudessa oli käynnissä nimenomainen heitä vastaan suunnattu kiihoitustyö? Hänen mieltään hämmensi kysymys, menettelikö hän itse väärin ja aiheuttiko Lolitalle ikävyyksiä, jos suostui hänen ehdotukseensa, ja toisaalta: oliko hänellä kyllin mielenlujuutta kieltäytyäkseen auttamasta Lolitaa hänen armeliaassa työssään?
Sutšarita oli hänkin samoin ihmeissään. Hän ei ollut voinut aavistaakaan Lolitan yht'äkkiä esittävän sellaista Binoille. Hänen suhteensa Binoihin oli jo sinänsä varsin tukala, ja nyt tuli lisäksi tämä odottamaton asia. Se seikka, että Lolita, joka tiesi kaikki, vapaaehtoisesti ehdotti sellaista, säikähdytti Sutšaritaa. Hän käsitti, että Lolitan mieli oli kuohuksissa, mutta oliko hänellä oikeutta kietoa onnetonta Binoita vieläkin kiinteämmin yhteisiin asioihin? Niinpä Sutšarita virkkoikin hieman pelokkaasti: »Meidän täytyy keskustella asiasta ensin isän kanssa, joten te, Binoi Babu, ette saa liiaksi ylpeillä siitä, että pääsette tyttökoulun tarkastajaksi.»
Tuon huomautuksen nojalla Binoi huomasi Sutšaritan tahtovan tahdikkaasti estää päätöstä syntymästä ja alkoi aavistella sitäkin pahempaa. Hän huomasi selvästi, että Sutšarita tiesi kaikki perheen keskuudessa syntynyttä vaikeutta koskevat seikat, ja hänen oli mahdoton käsittää, ettei Lolita niitä tuntenut. Minkätähden siis Lolita —? Mutta kaikki oli pelkkää arvoitusta.
»Asiasta on tietenkin puhuttava isälle», myönsi Lolita. »Nyt, kun Binoi Babu on ilmaissut haluavansa tulla meitä auttamaan, voimme ottaa asian puheeksi. Minä olen varma siitä, ettei hän esitä minkäänlaisia vastaväitteitä. Me otamme hänetkin apulaiseksemme, ja teitä», sanoi Lolita katsahtaen Anandamojiin, »ei myöskään unohdeta».
»Minä kykenen epäilemättä lakaisemaan kouluhuoneenne», nauroi
Anandamoji. »En ymmärrä, mitä muuta voisin tehdä.»
»Se riittää aivan hyvin, äiti!» virkkoi Binoi. »Onhan koulumme silloin ainakin aivan siisti!»