»Mutta kuulkaahan», virkkoi Sutšarita hieman hämillään, »tunnettahan
Brahma Samadžin periaatteet, — jos otaksumme, että Binoi Babu —»
»Hänen mielipiteensä ovat samaa lajia», keskeytti Anandamoji. »Brahma Samadžin periaatteet eivät ole kaiken muun luomakunnan ulkopuolella. Hän on lukenut minulle varsin usein niitä kirjoitelmia, joita on julkaistu aikakauskirjoissanne — ja minä en voi keksiä teidän periaatteissanne mitään ihmeteltävää.»
Puheen keskeytti Lolita, joka tuli huoneeseen etsimään Sutšaritaa. Anandamojin nähdessään Lolita arasti punastui, koska huomasi Sutšaritan ilmeestä, että he olivat puhuneet hänestä. Lolitan olisi tehnyt mieli karata pois, mutta hän ei keksinyt heti soveliasta tekosyytä.
»Tulehan, Lolita, tule, pieni maammoseni!» huudahti Anandamoji tarttuen hänen käteensä ja saaden hänet istumaan viereensä, ikäänkuin Lolita olisi ollut hänen erikoista omaisuuttansa.
Anandamoji jatkoi puhettaan Sutšaritalle: »Näetkös, maammoseni, hyvän ja pahan toisiinsa soinnuttaminen on kaikkein vaikeimpia tehtäviä, ja kuitenkin ne tavataan tässä maailmassa toisiinsa liittyneinä; siitä liitosta sukeutuu murhetta ja onnea — aina ei nähdä vain pahaa, vaan myöskin hyvää. Ja jos kerran se on mahdollista, niin enpä ymmärrä, minkätähden olisi kahden henkilön, joiden mielipiteet eroavat toisistaan, mahdoton solmia onnellista liittoa. Onko kahden henkilön välinen todellinen liitto pelkkä mielipiteiden asia?»
Sutšaritan pää oli yhä painuksissa, ja Anandamoji jatkoi: »Eikö teidän Brahma Samadžinne salli kahden henkilön liittyvän toisiinsa, jos he sitä tahtovat? Pitääkö teidän yhteisönne ulkokohtaisten määräystensä nojalla erillään kaksi olentoa, joiden sydämet Jumala on yhdistänyt? Maammoseni, eikö tässä maailmassa ole missään sellaista yhteisöä, joka jättää huomiotta vähäiset mielipiteiden eroavaisuudet ja sallii yhteenliittymisen sellaisissa asioissa, jotka todella jotakin merkitsevät? Onko inhimillisten olentojen ainoana tehtävänä siten riidellä Jumalansa kanssa? Yksinomaan sitäkö varten niinsanottu yhteiskunta on perustettu?»
Johtuiko Anandamojin keskustellessaan osoittama lämmin innostus vain siitä, että hän halusi karkoittaa Binoin ja Lolitan avioliittoon kohdistuvia vastaväitteitä? Eikö hän ajatellut hieman sitäkin, että voisi huomautustensa nojalla poistaa senkin vähäisen epäröinnin, joka Sutšaritan mielessä vielä vallitsi? Ei näet käynyt päinsä, että Sutšarita jäi sille kannalle. Jos Sutšarita johtui siihen lopulliseen päätelmään, ettei Binoi voinut mennä naimisiin Lolitan kanssa kääntymättä brahmoksi, niin se ainoa toivo, joka oli Anandamojia kannattanut viimeksikuluneina päivinä, joutuisi sekin häpeään! Samana päivänä oli Binoi häneltä kysynyt: »Äiti, tuleeko minun merkitä nimeni Brahma Samadžin jäsenluetteloon? Tuleeko minun suostua siihenkin?» Ja Anandamoji oli vastannut: »Ei, ei! Minä en pidä sitä ollenkaan välttämättömänä!»
Sitten Binoi oli vielä kysynyt: »Mutta entä jos minua pakotetaan?»
»Ei», oli Anandamoji vastannut hetkisen vaiettuaan, »tässä asiassa ei voida käyttää pakotusta».
Mutta Sutšarita ei ollut myöntynyt siihen, mitä Anandamoji oli sanonut, ja kun hän ei mitään vastannut, Anandamoji käsitti, ettei Sutšaritan mieli ollut vielä asiaan taipunut.