Anandamoji mietti: »Minä kykenin murtamaan yhteisöni perintätavat ainoastaan Goraan kohdistuvan kiintymykseni nojalla. Mutta eikö Sutšaritan sydän ole kiintynyt Goraan? Jos olisi ollut niin laita, hän ei varmaankaan olisi pitänyt tuollaista joutavaa asiaa niin tärkeänä.»
Anandamoji tunsi mielensä hieman masentuneeksi. Goran vapaaksipääsemiseen oli ainoastaan pari kolme päivää, ja Anandamoji oli ajatellut, että häntä odotti olopiiri, josta hän voi löytää onnensa. Hän tunsi, että nyt oli aika saada Gora kiintymään, koska muuten ei käynyt arvaaminen, millaisiin vaikeuksiin hän saattoi joutua. Mutta Goran omakseen voittaminen ja omanansa säilyttäminen ei ollut tavallisen tytön asia. Toisaalta olisi ollut väärin antaa hänelle puolisoksi jonkin hinduperheen tytär — siitä syystä Anandamoji oli hylännyt useita naimaikäisten tyttärien vanhempien tekemiä tarjouksia. Goralla oli tapana sanoa, ettei hän mene milloinkaan naimisiin, ja ihmiset olivat ihmetelleet, ettei Anandamoji hänen äitinään ollut vastustanut sellaista päätöstä. Huomatessaan sitten taipumisen merkkejä Anandamoji oli ollut kovin iloissaan, ja Sutšaritan äänetön vastustus oli niinmuodoin hänelle ankara isku. Mutta Anandamoji ei niinkään helposti aiheestaan luopunut. Hän sanoi itsekseen: »Hyvä, odotetaan, niin saadaan nähdä.»
VIIDESKUUDETTA LUKU.
Pareš Babu sanoi: »Binoi, minä toivon, ettette tee mitään uhkarohkeata vain siitä syystä, että haluatte pelastaa Lolitan pulasta. Meidän yhteisössämme vallitseva kiihtymys ei suuria merkitse — se mikä nyt heidän mieliänsä kuohuttaa, unohtuu muutamassa päivässä.»
Binoista tuntui siltä, että Lolita oli terästänyt häntä tekemään velvollisuutensa. Hän tiesi, että sellainen liitto olisi yhteiskunnan kannalta hankala, ja sitäpaitsi, että oli otettava huomioon Goran suuttuminen — mutta velvollisuuden kutsuessa hän oli kokenut karkoittaa kaikki nuo epämieluisat ajatukset. Kun nyt Pareš Babu kehoitti kerrassaan jättämään velvollisuuteen vetoamisen huomiotta, tunsi Binoi itsensä sitäkin haluttomammaksi kääntymään takaisin. Hän virkkoi:
»Minä en kykene milloinkaan korvaamaan kaikkea sitä ystävyyttä, jota olette minulle osoittaneet, ja minusta tuntuu sietämättömältä ajatella, että olen aiheuttanut teidän perheessänne vähintäkään onnettomuutta yhden ainoankaan päivän aikana.»
»Binoi, te ette täysin noudata minun ajatustani», virkkoi Pareš Babu. »Minua ilahduttaa, että osoitatte meille sellaista huomaavaisuutta, mutta kun tarjoudutte naimaan tyttäreni siten osoittaaksenne kunnioitustanne, ette osoita suurtakaan huomaavaisuutta tyttäreni tunteille. Sen vuoksi minä teille huomautin, ettei tämä vaikeus suinkaan ole luonteeltaan niin vakava, että teidän tarvitsee tarjoutua pienimpäänkään uhrautumiseen.»
Nyt Binoi oli joka tapauksessa vapaa kaikesta vastuunalaisuudentunnosta, mutta hänen mielensä ei kiitänyt esteetöntä vapauden tietä aivan yhtä innokkaasti kuin kohoo ilmoille häkistään päästetty lintu. Nytkään hän ei näyttänyt tahtovan liikahtaa, vaikka se pidättyväisyyden pato, jota hän oli pitkät ajat rakentanut velvollisuudentunnon nojalla, oli havaittu tarpeettomaksi. Siinä, missä hän vielä äsken oli astunut jokaisen askelen peläten ja vapisten ja alinomaa peräytyen, hän nyt vallitsi koko aluetta ja havaitsi olevan vaikeata peräytyä. Siinä kohdassa, johon hänen velvollisuutensa oli hänet kädestä pitäen taluttanut nyt sanoen: »Nyt voit palata, veikkoseni, sinun ei tarvitse lähteä kauemmaksi», hänen sydämensä sanoi: »Sinä voit peräytyä, jos tahdot, mutta minä jään tänne.»
Nyt, kun Pareš Babu ei virkkanut asiasta enempää, Binoi sanoi: »Teidän ei pidä ajatella, että minä aioin tehdä jotakin vaikeata velvollisuuden vaatimuksesta. Jos vain suostutte, niin minulle ei tuota mikään suurempaa iloa kuin sellainen hyvä onni — minä vain pelkäsin, että —»
»Teillä ei ole minkäänlaista pelon syytä», keskeytti Pareš Babu hetkeäkään epäröimättä. Hänen totuudenrakkautensa sai hänet suoraan tunnustamaan: »Minä olen kuullut Sutšaritalta, ettei Lolita ole teille ynseä.»