Binoi ymmärsi, että Sutšarita oli kutsunut hänet luokseen keskustelemaan suunnitellusta sisarensa avioliitosta. Näytti siis olevan laita niin, että vaikka Binoi oli asian lopullisesti ratkaissut, asia ei sittenkään ollut suinkaan valmis! Hän ei näyttänyt pääsevän, eläessään vapaaksi kummastakaan puolueesta.
Tähän saakka Binoita oli huolestuttanut eniten se, kuinka voisi ilmaista uutisen Goralle. Goran ollessa kysymyksessä hän ei ajatellut vain erästä yksilöä, sillä Gora edusti määrättyjä aatteita, määrättyä uskoa, ja oli ollut eräänlaisena tukena ja turvana elämässä. Binoin alinomainen seurustelu hänen kanssaan oli muuttunut sekä tavanomaiseksi että ilahduttavaksi asiaksi, ja jokainen kiista hänen kanssaan oli kuin itseänsä vastaan kiistelemistä.
Mutta nyt oli isku isketty, ja tehtävän alkuperäinen peloittavuus oli hälvennyt. Binoi oli saanut jonkinlaista rohkeutta kertoessaan Goralle suhteestaan Lolitaan. Ennen leikkausta potilas pelkää sanomattomasti, mutta kun veitsi sitten alkaa leikata, niin sairas huomaa, että tuskan ohella tulee lievennyskin ja ettei se, mikä mielikuvituksessa näyttää ylen vakavalta asialta, olekaan sellainen todellisuudessa.
Aikaisemmin Binoi ei ollut voinut väitellä itsensäkään kanssa, mutta nyt oli kiistan ovi avoinna, ja hän mietti alinomaa vastauksia Goran väitteisiin. Ja sellaisia vastahuomautuksia, joita Gora hänen nähdäkseen voi esittää, hän repi rikki eri näkökannoilta. Jos hän olisi saanut perinpohjin käsitellä koko asian Goran keralla, niin hän olisi, joskin kiihtyen, päässyt johonkin lopulliseen päätökseen, mutta Binoi huomasi, ettei Gora halunnut asiaa läpikotaisin pohtia. Tuo kiihdytti Binoita melkoisesti; hän ajatteli: »Gora ei tahdo ymmärtää eikä halua selittääkään, hän tahtoo vain käyttää väkivaltaa. Väkivaltaa! Kuinka voisinkaan taipua väkivaltaa tottelemaan. Tapahtuipa mitä hyvänsä, minä pysyn totuuden puolella!» Sana »totuus» tuntui hänen sitä lausuessaan käyvän kiinni hänen sydämeensä, ikäänkuin elävä olio. Voidakseen pitää puoliansa Goraa vastaan täytyi liittyä mahdollisimman voimakkaaseen puolueeseen, ja niin Binoi, ottaen totuuden parhaaksi tueksensa, toisteli sanaa itsekseen kerran toisensa jälkeen. Tuntiessaan siten paenneensa totuuden turviin hän alkoi melkoisesti kunnioittaa itseänsä, ja Sutšaritan luo mennessään hän käveli pää pystyssä. Binoi itse ei kyennyt käsittämään, johtuiko tämä turvallisuuden tunto siitä, että hän nyt taipui kohti totuutta, vaiko kenties jollekin toiselle taholle suuntautuvasta taipumuksesta.
Hänen saapuessaan perille Harimohini oli uutterissa keittopuuhissa. Binoi pysähtyi keittiön ovelle, lausui julki sen toivomuksen, että bramaanin pojalle valmistettaisiin asianmukainen ateria, ja lähti yläkertaan.
Sutšaritalla oli käsillä jokin ompelutyö. Hän ei kohottanut katsettaan työstänsä käydessään heti siihen asiaan, joka hänellä oli mielessä. Hän sanoi: »Kuulkaahan, Binoi Babu, tuleeko meidän välittää pelkistä ulkonaisista vastuksista, ellei mitään sisäistä estettä ole olemassa?»
Goran kanssa väitellessään Binoi oli noudattanut erästä näkökantaa ja nyt Sutšaritan kanssa keskustellessaan hän noudatti aivan vastakkaista. Kukaan ei olisi voinut aavistaakaan, että hän oli jossakin kohden toista mieltä kuin Gora!
»Mutta ettekö te pidä ulkonaisia esteitä liian vähäpätöisinä?» kysyi
Binoi.
»Siihen on syynsä, Binoi Babu!» selitti Sutšarita. »Meidän esteemme eivät ole nimenomaan ulkonaiset, sillä yhteisömme rakentuu uskonnollisille periaatteille, kun sitävastoin se yhteiskunta, johon te kuulutte, on sosiaalisten siteiden kietoma. Jos siis Lolita tahtoo luopua yhteisöstään, niin asia on hänelle vakava; te sitävastoin ette paljoakaan menetä jättäessänne oman yhteisönne.»
He alkoivat keskustella siitä, tuleeko ihmisen persoonallisen uskonnon sekoittua johonkin yhteisöön vai eikö.