Asiain ollessa tässä vaiheessaan tuli huoneeseen Bordašundari, joka oli jotakin toimittelevinaan ja aikoi sitten poistua, ikäänkuin ei olisi ollenkaan Binoita huomannut. Binoi otaksui Pareš Babun varmaan kutsuvan Bordašundarin takaisin kuulemaan uusinta uutista, mutta Pareš Babu ei virkkanut sanaakaan, koska ei katsonut ajan tulleen asiasta puhua. Hän halusi pitää asian salaisuutena, mutta kun Bordašundari osoitti ylenkatsettaan ja närkästystään noin karulla tavalla, Binoi ei kyennytkään itseänsä hillitsemään. Hän lähti Bordašundarin jälkeen, kumartui koskettamaan hänen jalkojansa ja sanoi: »Minä olen tullut teille sanomaan, että tahdon liittyä Brahma Samadžiin. Tiedän kyllä, etten ole kelvollinen, mutta toivon teidän minut sellaiseksi tekevän.»
Bordašundari kuunteli häntä hämmästyneenä, kääntyi, palasi hitaasti huoneeseen ja loi kysyvän silmäyksen kohti Pareš Babua.
Tuon kuullessaan Bordašundari tunsi valloittajan iloa, mutta minkätähden hänen ilonsa ei ollut ehdoton? Hänen teki sanomattomasti mieli antaa Pareš Babulle kerrankin kelpo läksytys. Olihan hän vakuuttanut kerran toisensa jälkeen, profeetallisen varmasti, että hänen miehensä tulisi vielä katumaan menettelyänsä. Nähdessään, kuinka järkkymättömänä Pareš Babu kesti kaiken heidän ympärillään ilmenevän mieltenkuohun, Bordašundari oli tuntenut ankaraa kärsimättömyyttä, ja nyt, kun kaikki heidän vaikeutensa näyttivät sievästi selviävän, hän ei voinut tuntea puhdasta iloa. Hän lausui juhlallisin ilmein: »Jos tuo ehdotus olisi tehty muutamia päiviä aikaisemmin, meidän ei olisi tarvinnut kärsiä niin paljon surua ja nöyryytystä.»
»Nyt eivät ole kysymyksessä meidän huolemme ja nöyryytyksemme», huomautti Pareš Babu. »Binoi haluaa päästä valmistumaan seurakuntaamme pääsyä varten, siinä kaikki.»
»Vain valmistumaanko?» kysyi Bordašundari.
»Jumala tietää, että olen syynä kaikkiin teidän suruihinne ja nöyryytyksiinne!» huudahti Binoi.
»Kuulkaahan, Binoi», virkkoi Pareš Babu, »älkää käykö tähän asiaan sitä täysin tajuamatta. Minä sanoin teille jo aikaisemmin, ettei teidän pidä ryhtyä mihinkään tekoon, josta voi koitua vakavia seurauksia, vain siitä syystä, että arvelette meidän olevan jonkinlaisessa sosiaalisessa pulassa.»
»Se on aivan totta», puuttui puheeseen Bordašundari, »mutta minä puolestani väitän, ettei hänellä ole oikeutta istua mitään tekemättä kiedottuaan meidät sellaisiin vaikeuksiin».
»Jos ette huoli istua hiljaa ja mitään tekemättä», virkkoi Pareš Babu, »vaan jännitätte itsenne kiihtymyksen tilaan, niin sekasorto käy sitäkin pahemmaksi. Ei auta sanoa, että on velvollisuus tehdä jotakin; varsin usein on tärkein velvollisuus olla mitään tekemättä.»
»Niin, tietysti», valitti Bordašundari. »Minä olen houkkio enkä ymmärrä mitään. Mutta minä haluan tietää, miten asia päätetään — minulla on aivan riittävästi töitä odottamassa.»