»Jos teidän keskuudessanne ei ole mitään puoluetta», kysyi Sutšarita, »niin minkätähden on puoluehenki siinä määrin vallitsemassa hindujen keskuudessa?»
»Minkätähden puolustautuu mies, jota lyödään?» virkkoi Gora. »Siitä syystä, että hänessä on henki ja elämä. Kivi voi tyynesti sietää kaikki iskut.»
»Jos hindut pitävät uhkaavana vaarana sitä, mikä minun mielestäni on uskonnon ydin, niin mitä minun tuleekaan tehdä? Sanokaa!»
»Kuulkaahan», sanoi Gora, »kun se, mitä te pidätte velvollisuutenanne, koskettaa kipeästi sitä suurta oliota, joka tunnetaan Intian kansan nimellä, niin teidän on syytä harkita vakavasti, piileekö teissä itsessänne jonkinlaista erehdystä ja sokeutta ja oletteko tosiaankin tarkastellut asiaa joka puolelta. Ei ole oikein turvautua väkivaltaisuuteen pitämällä omien tottumustensa ja huolettomuutensa nojalla varmana, että oman yhteisönne mielipiteet ovat ainoat oikeat. Nakertaessaan reiän laivan runkoon rotta noudattaa ainoastaan omaa taipumustansa ja mukavuuttansa; se ei oivalla, että hyöty, jonka se itselleen saavuttaa puhkaistessaan sellaisen valtaisen suojan, on varsin mitätön verrattuna kaikille aiheutettuun suunnattomaan vahinkoon. Niinpä on teidänkin harkittava, toimitteko ainoastaan oman lahkokuntanne vai koko ihmiskunnan etuja silmälläpitäen. Käsitättekö, mitä koko ihmiskunta tarkoittaa? Kuinka lukemattomat ovat sen tarpeet, kuinka erilaiset siihen sisältyvät luonteet, kuinka lukemattomat taipumukset? Kaikki ihmiset eivät ole samassa tien kohdassa — toiset ovat vuoristojen edustalla, toiset merten rannoilla, toiset tasankojen rajoilla, ja kukaan heistä ei voi pysyä paikoillaan, kaikkien täytyy liikkua. Tahdotteko pakottaa kaikki oman lahkokuntanne arvovallan alaisiksi? Tahdotteko sulkea silmänne ja kuvitella kaikki ihmiset toistensa laisiksi, otaksua heidän syntyneen maailmaan tullakseen Brahma Samadžin nimellä tunnetun lahkon jäseniksi? Jos se on ajatuksenne, niin missä suhteessa eroattekaan niistä rosvokansoista, jotka fyysillisestä voimastaan ylpeillen kieltäytyvät tunnustamasta, että kansakuntien välillä vallitsevat eroavaisuudet ovat koko ihmiskunnalle sanomattoman arvokkaat, ja luulottelevat olevan ihmiskunnalle kaikkein suurimmaksi siunaukseksi, jos he valloittavat kaikki maailman maat saattaen ne ehdottoman valtansa alaisiksi, siten orjuuttaen koko maailmaa?»
Hetkiseksi Sutšarita unohti, että Gora väitteli; hänen sydäntään liikutti vain puhujan voimakkaan äänen ihmeen juhlallinen sointu. Sutšarita ei huomannut hänen väittelevän, mutta hänen esittämänsä totuudet herättivät hänen mielessään syvää vastakaikua.
»Teidän lahkokuntanne», jatkoi Gora, »ei ole luonut niitä miljoonia, jotka muodostavat Intian asujaimiston. Onko teidän asianne jyrkästi määrätä, mikä tie on paras noille miljoonille, mikä usko tyydyttää heidän nälkänsä ja millaisin teoin he voivat tulla voimakkaiksi? Kuinka voitte toivoa saattavanne samaan tasoon valtavan suuren Intian kaikki osat? Huomatessanne tuon mahdottoman yrityksen kohtaavan vastuksia te suututte maahan itseensä, ja mitä suuremmiksi käyvät vastukset, sitä ankarammin te alatte vihata ja ylenkatsoa niitä, joiden hyväksi tahdotte toimia! Ja kaikesta huolimatta te kuvittelette palvelevanne Jumalaa, joka on luonut ihmiset erilaisiksi ja haluaa heidät sellaisina säilyttää. Jos tosiaankin häntä kunnioitatte, miksi ette selvästi huomaa hänen määräyksiänsä ja miksi ette tunnusta hänen tarkoituksiaan, vaan ylpeilette omasta oivalluksestanne ja puolueestanne?»
Kun Gora huomasi Sutšaritan kuuntelevan yrittämättä mitään vastata, hänen mielensä täytti myötätunto, ja kun hän hetkisen kuluttua jatkoi, hänen puheensävynsä oli leppoisampi: »Sanani kenties tuntuvat teistä karuilta, mutta älkää vastustako minua vain sen vuoksi, että pidätte minua vastakkaiseen puolueeseen kuuluvana henkilönä. Jos olisin ajatellut teidän vain edustavan vastakkaista lahkokuntaa, en olisi lausunut ainoatakaan sanaa. Mutta minua surettaa, kun näen lahkokunnan ahtaiden rajojen supistavan luontaista vapaamielisyyttänne.»
»Ei, ei!» huudahti Sutšarita punastuen. »Teidän ei pidä huolehtia minusta. Jatkakaa puhettanne, minä yritän teitä ymmärtää.»
»Minulla ei ole enää paljoa sanottavaa», virkkoi Gora. »Katselkaa Intiaa kirkkaan älykkäästi, rakastakaa sitä vilpittömästi ja sydämestänne. Jos tahdotte nähdä Intian asukkaissa ainoastaan ei-brahmoja, näette ainoastaan irvikuvan ja suhtaudutte heihin halveksivasti — te käsitätte heidät vain väärin ettekä näe heitä täydellisyydessään. Jumala on luonut ihmiset sellaisiksi, että he eroavat toisistaan ajatuksissaan ja teoissaan ja noudattavat mitä erilaisimpia uskomuksia ja tapoja, mutta heidän ihmisyytensä on pohjaltaan yksi. Heissä kaikissa on jotakin, mikä on minun, mikä kuuluu Intialle kokonaisuudessaan, jotakin sellaista, mikä totuudessaan nähtynä puhkoo kaiken mitättömyyden ja epätäydellisyyden ja ilmaisee suurta ja ihmeellistä oliota, jonka välityksellä vuosisatainen palvonta paljastaa merkityksensä. Me tulemme näkemään, että menneiden aikojen uhrien tuli vieläkin leimahtaa tuhkastaan, ja epäilemättä on tuleva sekin päivä, jolloin tuo tuli urkenee pois ajan ja paikan rajoista sytyttäen tuleen koko maailman. Sekin, joka luulottelee, että Intian muinaisaikaisen miehuuden suuret teot ja sanat ovat erehdystä, ilmaisee totuuteen kohdistuvaa ylenkatsetta, selvää ateismia!»
Sutšarita oli kuunnellut pää kumarassa, mutta nyt hän kohotti katseensa ja kysyi: »Mihin siis neuvotte minua ryhtymään?»