Yht'äkkiä kaikuivat portaista Dzhogendran askelet. Hiljainen keskustelu taukosi kohta, ja molemmat nousivat nopeasti.
"Hem näyttää siirtäneen vastaanottohuoneensa katolle", huomautti
Dzhogendra silmäillen tutkivasti heitä kumpaakin.
Dzhogendra oli kovin tyytymätön asiain käänteeseen. Talossa vallitsi yötä päivää painostava tunnelma, joten elämä kävi nuorukaiselle melkein sietämättömäksi. Hän ei kumminkaan halunnut etsiä toisten seuraa, sillä aina, kun hän kävi ystävien tai tuttavien luona, oli hänen ryhdyttävä selittämään, miksi Hemnalinin kihlaus oli purkautunut.
"Hemnalini menee tosiaankin liian pitkälle", oli hänellä tapana sanoa. "Niin käy, kun annetaan tyttöjen lukea englantilaisia romaaneja. Hem on sitä mieltä, että kun Ramesh on hänet jättänyt, hänen täytyy kärsiä sydämenkipua, ja nyt hän koreilee tuolla kivullansa. Siinä on romaaneja lukevalle neidille erinomainen tilaisuus osoittaa, kuinka hän kestää onnettoman rakkautensa!"
"Minä valitsin tämän paikan, jotta voimme rauhassa keskustella, Hem ja minä", kiiruhti Annada Babu selittämään. Hän tahtoi suojella tytärtänsä Dzhogendran tunteettomalta pilkanteolta, mutta hänen sanojensa voitiin käsittää tarkoittavan, että hän oli pakottanut Hemin lähtemään katolle kanssansa keskustelemaan.
"Eikö keskusteleminen käy yhtä hyvin päinsä teepöydässä?" huudahti Dzhogendra. "Sinä vain tuet Hemin hupsuutta, taatto. Siten menetellen te vielä ajatte minut kerrassaan pois kotoa."
"Etkö ole vielä juonut teetä, taatto?" kysyi Hemnalini tuntien äkkiä omantunnonvaivaa.
Dzhogendra: "Tee ei ole mikään runollinen mielikuva; sitä ei sada itsestään rusottavalta illan taivaalta. Kupit eivät täyty itsestään eivätkä tule luoksesi sinun istuessasi jossakin katon kulmassa! Sen tiedät sanomattakin!"
Annada Babu riensi Hemnalinin avuksi. "Minä olen tänään mieluummin teetä juomatta."
Dzhogendra: "Mitä, taatto, aiotko kääntyä täydelliseksi lihankiduttajaksi? Miten käy sitten minun? Enhän minä voi elää kauniista ilmasta?"