Seuraavana päivänä Kamila sai kuulla, että tohtori oli määrännyt Mukunda Babun matkustamaan pitkähköksi ajaksi jollekin terveelliselle paikkakunnalle satoja peninkulmia Benaresista länteen; matkan valmisteluun oli jo ryhdytty.
Kamila meni suoraa päätä emäntänsä luo.
"Minä pelkään, etten voi lähteä Benaresista", sanoi hän.
"Miksi et? Kun me voimme, niin miksi et sinä voi. Olet kääntynyt yht'äkkiä kovin hurskaaksi!" virkkoi Nabinkali, joka otaksui Kamilan ottavan verukkeeksi uskonnon tahtoessaan jäädä pyhään kaupunkiin.
Kamila: "Sanokaa, mitä tahdotte, mutta minä aion jäädä tänne."
Nabinkali: "Hyvä, saammepa nähdä."
Kamila: "Minä rukoilen teitä jättämään minut tänne."
Nabinkali: "Sinustapa kiusa! Kaikki on valmiina lähtöä varten, ja sinä saat sirkan päähäsi. Miten ihmeessä me löydämme heti paikalla uuden keittäjättären? Me emme tule mitenkään toimeen ilman sinua."
Kamilan pyynnöt ja rukoukset eivät auttaneet mitään; hän sulkeutui huoneeseensa, itki ja rukoili, rukoili ja itki.