Hemnalinin ajatukset suuntautuivat nyt Nalinakshan äitiin. Hän tiesi varsin hyvin, mikä oli syynä vanhan rouvan mielenkuohuun ja unettomuuteen. Nyt, kun äkillisen kosinnan aiheuttama ensimmäinen säikähdys oli ohi, Hemnalini, ei enää hylännyt ajatusta yhtä ehdottomasti. Hän tunsi syvemmin kuin milloinkaan ennen olevansa Nalinakshasta riippuvainen ja häneen kiintynyt. Ainoastaan lemmen levoton kaipaus tuntui kokonaan puuttuvan. Intohimoton ja altruistinen Nalinaksha oli naisen lemmestä riippumaton, mutta hänelle, yhtä hyvin kuin muillekin, sopi ja piti osoittaa palvelevaisuutta. Hänen äitinsä oli vanha ja sairas, ja hänellä itsellään ei ollut ketään huolenpitäjää. Nalinakshan elämä ei ollut meidän maailmassamme mikään mitättömyys. Hänenlaisensa miehen palveleminen oli hurskauden harjoittamista.
Se luku Rameshin tarinasta, jonka Hemnalini oli aamulla kuullut, oli ollut hänelle niin musertava isku, että hänen oli täytynyt kerätä kaikki voimansa sitä kestääkseen. Nykyisessä mielentilassaan hän piti sopimattomana mitenkään surra Rameshia. Hänellä ei myöskään ollut halua ryhtyä Rameshia tuomitsemaan. Kiertotähtemme kulkee väsymättä rataansa lukemattomien sen asukkaiden askarrellessa mitä erilaisimmissa töissä, hyvissä ja huonoissa, eikä Hemnalini tuntenut halua ruveta tapaintuomariksi. Hän pyrki vaistomaisesti karkoittamaan mielestänsä kaikki Rameshiin kohdistuvat ajatukset. Kun hän toisinaan tuli ajatelleeksi Kamilan kohtaloa, värisytti se häntä, mutta sitten hän jälleen kysyi itseltänsä, mitä tuo onneton itsemurha oikeastaan hänelle kuului? Sitten hänet jälleen valtasi häpeän-, inhon- ja säälinsekainen tunne, hän liitti kätensä yhteen ja rukoili: "Jumalani, miksi minua kiduttavat nämä ajatukset, vaikka en ole mitenkään rikkonut? Kuule rukoukseni, vapahda minut näistä maisista siteistä! Anna niiden kerrassaan katketa. Minä en pyydä mitään muuta kuin saada elää rauhassa tässä Sinun maailmassasi!"
Vaikka Annada Babua kovin halutti tietää, minkä vaikutuksen Hemnaliniin oli tehnyt kertomus Rameshista ja Kamilasta, ei hän kumminkaan rohjennut ottaa asiaa avoimesti puheeksi. Hän lähestyi tytärtänsä, joka istui ommellen ja mietteisiinsä vaipuneena kuistikolla, mutta Hemnalinin kasvojen mielenetäisyyttä osoittava ilme karkoitti hänet jälleen pois. Vasta illalla, kun Hemnalini istui hänen vieressään hänen juodessaan maitoa, johon lääkärin määräämä jauhe oli sekoitettu, hän sai tilaisuuden puhua. Hän pyysi ensinnä Hemnalinia himmentämään valaistusta, ja kun huone oli riittävän hämärä, hän huomautti varovasti: "Hän teki luotettavan vaikutuksen, se ukko, joka aamulla kävi luonamme." Hemnalini ei kumminkaan vastannut mitään, joten hän, sopivaa johdantoa keksimättä, kävi suoraan asiaan:
"Rameshin menettely tosiaankin ihmetytti minua. Hänestä on kuulunut kaikenlaisia juttuja, mutta minä en ole niitä koskaan uskonut. Mutta nyt — —"
"Ollaan mieluummin siitä puhumatta, taatto", pyysi Hemnalini.
"Minä en halua siitä sen enempää puhua, kultaseni", sanoi Annada Babu, "mutta kaitselmus on sovittanut asiat siten, että onnemme ja onnettomuutemme liittyy erottamattomasti johonkin ihmiseen, jonka käyttäytyminen ei voi olla meille yhdentekevä."
"Ei, ei!" väitti Hemnalini vastaan. "Me emme voi tehdä onneamme ja onnettomuuttamme mistään yksityisestä henkilöstä riippuvaiseksi. Minä olen aivan rauhallinen, taatto! Jos olet suotta huolissasi minun tähteni, niin saatat minut vain häpeämään."
"Hem, kultaseni, minä olen vanha mies ja voin tuntea itseni onnelliseksi ainoastaan siinä tapauksessa, että näen sinun elämäsi turvattuna. Kuinka voisinkaan kuolla ja jättää sinut naimattomaksi!"
Hemnalini ei vastannut mitään, ja hänen, isänsä jatkoi: "Näetkös, kultaseni, sen tosiasian, että olemme kokeneet ankaran pettymyksen, ei pitäisi saada meitä halveksimaan toisia elämän meille tarjoamia arvoja. On mahdollista, ettet sinä surusi vallassa ollen voi käsittää, kuinka saat elämäsi muodostumaan onnelliseksi ja hyödylliseksi, mutta muista, etten minä toivo sinulle kuin hyvää. Minä tiedän, missä sinun onnesi ja menestyksesi on, ja pyydän sinua sen vuoksi olemaan hylkäämättä välitykselläni tapahtunutta kosintaa."
Hemnalinin silmäluomet värähtelivät hänen huudahtaessaan: "Minä pyydän sinua: älä puhu niin! Minä en voisi milloinkaan hylätä sinun esittämääsi ehdotusta. Mitä ikänä käskenetkin, minä tottelen. Pyydän vain saada tilaisuutta puhdistaa sydämeni epäilyksistä ja valmistua uuteen elämään."