Kshemankari loi silmäyksen Kamilaan ja huomautti hymyillen: "Minä uskon, että Umesh on saanut sen lahjaksi anopiltansa!"
Niin Umesh löysi armon Kshemankarin edessä ja tuli taloon kuuluvaksi.
Hänen avullansa Kamila suoriutui pian päivän työstä. Kamila lakaisi itse Nalinakshan makuuhuoneen, asetti vuodevaatteet auringonpaisteeseen ja järjesti huoneen kuntoon. Nalinakshan käytetyt vaatteet olivat nurkassa; Kamila pesi ne, kuivasi, silitti ja ripusti selkäpuitten varaan. Sellaisetkin esineet, joissa ei näkynyt tomun hiventä, otettiin käsille (mikäli ne vaativat huomiota) ja asetettiin kunnioittavasti takaisin paikoillensa. Seinällä, vuoteen jalkopäässä, oli kaappi. Kamila avasi sen ja löysi sieltä vain pari Nalinakshan puusandaalia alimmalta hyllyltä. Ne hän sieppasi käteensä ja painoi poskeansa vasten; hän hyväili niitä kuin pientä lasta ja pyyhki niistä pölyn sarinsa helmalla.
Iltapäivällä Kamila istui Kshemankarin vuoteen ääressä hieroen vanhan rouvan jalkoja, kun Hemnalini, kukkakimppu kädessään, astui huoneeseen ja heittäytyi Kshemankarin eteen.
"Tulkaa, Hem", sanoi vanha rouva nousten istumaan, "tulkaa ja istukaa.
Kuinka Annada Babu voi?"
"Eilen hän ei voinut oikein hyvin; senvuoksi hän ei tullut. Tänään hän voi paremmin."
Kshemankari esitteli nyt Kamilan. "Minun äitini kuoli, kun olin vielä lapsi", sanoi hän. "Sittemmin hän on jälleen herännyt eloon, ja minä tapasin hänet eilen sattumalta kadulla. Äitini nimi oli Haribhagini, ja nyt hän nimittää itseänsä Haridasiksi. Oletteko milloinkaan nähnyt sellaista pikku kaunotarta, Hem? Sanokaahan!"
Kamila loi häpeissään katseensa alas, ja kesti hetken aikaa, ennenkuin hän vapautui hämilläänolostansa Hemnalinin seurassa.
Hemnalini kysyi Kshemankarilta, kuinka hän voi.
"Kun ihminen tulee minun iälleni", vastasi hän, "ei enää siedä kysyä hänen vointiansa. Minä saan olla ihan tyytyväinen, kunhan ollenkaan elän, mutta aikaa ei käy sittenkään iäti pettäminen. Olen kumminkin iloinen, että tulitte asian maininneeksi. Minä olen jo monesti aikonut jutella kanssanne, mutta ei ole sattunut sopivaa tilaisuutta. Kun eilen illalla jälleen jouduin kuumekohtauksen valtaan, päätin olla siirtämättä asiaa enää tuonnemmaksi. Tiedättekö, lapsukaiseni, kun minä olin nuori tyttö, olin häpeästä maahan vaipua, jos joku puhui minulle naimisiinmenosta; mutta nykyaikana kasvatetaan tyttöjä toisin. Te olette sivistynyt nuori neito ettekä enää mikään lapsi, ja teille sopii puhua vapaasti näistä asioista. Niinpä tahdonkin nyt keskustella siitä kanssanne, ja te ette saa ollenkaan ujostella. Sanokaahan minulle, lapsukaiseni, onko isänne maininnut teille sen ehdotuksen, jonka tuonoin hänelle tein?"