"On, hän on siitä maininnut", vastasi Hemnalini, katse alas luotuna.
"Nähtävästi te ette kumminkaan ollut suostuvainen, rakkaani", jatkoi Kshemankari, "sillä muutenhan Annada Babu olisi tullut heti sen minulle ilmoittamaan. Te ajattelitte, että Nalin on jonkinlainen askeetti, joka viettää päivänsä ja yönsä uskonnollisissa harjoituksissa, ja niin ollen teistä tuntui siltä, että teidän on mahdoton suostua hänen vaimoksensa. Minun täytyy käsitellä tätä seikkaa teidän kuullen, vaikka hän onkin poikani. Jos päättelee hänen ulkonaisen olemuksensa nojalla, voisi ajatella, ettei hän kelpaa rakastamaan, mutta silloin arvostelee häntä aivan väärin. Minä tunnen hänet koko hänen elämänsä ajalta ja voin teille vakuuttaa, että hän kykenee kiintymään toiseen ihmiseen niin voimakkaasti, että tämä tunne säikähdyttää häntä itseänsä. Senvuoksi hän valvoo tarkoin tunteitansa. Se, joka tunkeutuu tuon askeettisuuden kuoren läpi ja löytää tien hänen sydämeensä, huomaa sen lämpöiseksi sydämeksi, sen voin teille vakuuttaa. Rakas Hem, te ette ole enää mikään lapsi; te olette sivistynyt nuori neito ja olette tullut kysymään neuvoa Nalinilta. Minä kuolisin täysin tyytyväisenä ja rauhallisena, jos saisin nähdä teidät hänen vaimonansa. Tahtoisin saada hänet menemään naimisiin, koska tiedän, ettei hän missään tapauksessa tee sitä minun kuoltuani. Se on kauheata ajatella! Hän joutuu ihan avuttomana ajelehtimaan. Minä tiedän, että te kunnioitatte Nalinia; sanokaa, lapsukaiseni, mitä teillä on häntä vastaan."?
"Minulla ei ole mitään häntä vastaan, maammoseni, jos te arvelette minun sopivan hänen puolisoksensa", vastasi Hemnalini, katse luotuna lattiaan.
Tuon kuultuansa Kshemankari veti Hemnalinin puoleensa ja painoi suudelman hänen otsallensa. Asiasta ei keskusteltu sen enempää.
"Haridasi, ota nämä kukat ja — —" Vanha rouva katseli ympärillensä ja huomasi, ettei "Haridasi" enää ollutkaan huoneessa; hän oli hiljaa pujahtanut pois toisten jutellessa.
Vastakerrotun keskustelun jälkeen Hemnalini vetäytyi kuoreensa, ja Kshemankari puolestaan osoitti uupumuksen merkkejä. Senvuoksi Hemnalini keskeytti käyntinsä lyhyeen, nousi ja sanoi: "Minun täytyy tänään lähteä varhain, maammoseni; isä ei voi hyvin."
"Näkemiin, lapsukaiseni, näkemiin", virkkoi Kshemankari laskien kätensä tytön päälaelle.
Hemnalinin lähdettyä Kshemankari kutsutti luoksensa Nalinakshan ja tervehti häntä huudahtamalla: "Kuulehan, Nalin, minä en voi enää odottaa!"
"Mitä?" kysyi Nalinaksha.
"Minä puhuin vast'ikään asiasta Hemin kanssa", sanoi äiti, "ja hän suostui, joten en enää ollenkaan kuuntele vastaväitteitäsi. Sinä näet, miten minun on laita. Minä en saa rauhaa, ennenkuin olette lopullisesti kihloissa. Minä olen valvonut puolen yötä sitä ajatellen."