"Kuulehan, Umesh, odota siksi, kunnes isäntäsi tulee illalliselle, ja sano hänelle sitten, että tarvitset rahoja ostoksiin."
Rameshin parhaillaan aterioidessa ilmaantui Umesh, jäi seisomaan ja kynsi huolestuneena korvallistansa.
Rameshin katsahtaessa häneen hän sopersi: "Tulin kysymään sitä rahaa ostoksia varten, maammoseni."
Rameshille selvisi äkkiä, että henkilö, joka ei halua maksaa, ei saa mitään syödäksensä, ellei hänellä ole hallussaan Aladdinin taikalamppua.
"Sinullahan ei tietenkään ole rahaa, Kamila!"
Kamila tunnusti vaieten puutteensa, ja illallisen jälkeen Ramesh antoi hänelle pienen lippaan huomauttaen: "Sinun olisi parasta toistaiseksi säilyttää rahojasi ja arvoesineitäsi tässä."
Oivaltaen varsin hyvin, että olosuhteiden pakko nyt sälytti Kamilan harteille talouden koko taakan, hän palasi laivankaiteen ääreen katselemaan, kuinka lännen taivaan viimeinenkin valo häipyi olemattomiin.
Umesh valmisti itselleen vanukkaan riisijauhoista, happamasta kermasta ja banaaneista Kamilan istuessa vieressä kysellen hänen elämänsä kohtaloita.
Äitipuolen vallitsemassa kodissa poika oli ollut vihapito, oli paennut ja matkusti nyt Benaresiin, missä asui eräs hänen äitinsä sukulainen.
"Jos sallitte minun jäädä luoksenne, maammoseni, niin ei tee mieleni lähteä minnekään muualle", sanoi hän lopuksi.