Niinä lomahetkinä, joita nämä murheelliset tehtävät hänelle jättivät, hän ei kokonaan unhottanut rakkauden vaatimuksia. Hänen vaimonsa ei enää ollut pelkkä lapsi, kuten hänelle oli kerrottu — kiusoittelivatpa kylän naiset häntä väittämällä hänen jo ehtineen tavallisen naimisiinmeno-iän ohi — mutta kun tuli kysymykseen armastelu, ei nuori ylioppilas saanut mitään apua kirjoistansa. Hänen ymmärryksensä sanoi, että sellaiseen tehtävään ryhtyminen ei ollut mahdollista eikä oikeatakaan. Mutta sittenkin, kumma kyllä, vaikka kirjaviisaudesta ei ollut vähääkään hyötyä, hän tunsi omituista vetoa nuoren tytön puoleen, ja hänen oppinut mielensäkään ei kyennyt vastustamaan voittoisaa suloa.
Ramesh näki hänet mielikuvituksessaan tulevana elämänkumppaninansa. Hän väikkyi uneksijan mielessä eri hahmoin: neitsytmorsiamena, jumaloituna rakastettuna ja hänen lastensa siveänä äitinä. Samoinkuin maalaaja säilyttää sydämessään mielikuvituksensa luomaa täydellistä kuvaa ja runoilija täydellistä runoelmaa, uhraten sille koko kiintymyksensä, samoin vaali Ramesh mielessään tätä hentoa neitosta sydämensä riemuna ja kotinsa ilon- ja onnentuojana.
VIIDES LUKU
Rameshilta kului lähes kolme kuukautta isänsä asioiden järjestelemiseen ja naisten pyhiinvaellusretken valmistuksiin. Pari naapurinaista oli alkanut suhtautua ystävällisemmin hänen nuorikkoonsa. Se höllä kiintymyksen side, joka liitti häntä Rameshiin, kävi päivä päivältä lujemmaksi.
Nuori pariskunta otti tavaksensa levittää katolle mattoja ja viettää iltansa siellä ulkoilmassa. Ramesh rohkeni jo käyttäytyä tutunomaisesti: hän syöksähti takaapäin neidon luo, painoi kätensä hänen silmilleen ja veti hänen päänsä rintaansa vasten. Jos tyttö nukahti illalla ennen ateriaa, niin Ramesh säikähdytti hänet hereille ja sai nuhteet palkaksensa. Eräänä iltana Ramesh leikillään tarttui hänen palmikkoihinsa, pudisteli niitä ja virkkoi:
"Susila, sinun hiuslaitteesi ei tänään minua miellytä."
Tyttö nousi. "Kuulehan, miksi te kaikki yhä nimitätte minua Susilaksi?" kysyi hän. Ramesh tuijotti häneen hämmästyneenä voimatta tajuta kysymyksen tarkoitusta. "Nimeä muuttamalla te ette voi muuttaa kohtaloani", jatkoi hän. "Minä olen ollut lapsuudestani saakka onneton ja pysyn onnettomana koko elinikäni."
Rameshin sydän hytkähti säikähdyksestä, ja hänen kasvonsa kalpenivat. Hän johtui yht'äkkiä pakostakin ajattelemaan, että asiassa täytyi piillä kamalan salaisuuden.
"Miksi sanotkaan olleesi onneton kaiken ikäsi?" kysyi hän.
"Isäni kuoli ennen syntymääni, ja minä en ollut vielä kuuden kuukauden ikäinen, kun äitinikin kuoli. Enoni luona minä sain kovaa kokea. Sitten sain yht'äkkiä tietää, että sinä olit ilmaantunut jostakin ja mieltynyt minuun. Kahden päivän kuluttua meidät vihittiin. Sinä tiedät, mitä sitten seurasi."