»Teidän ylhäisyytenne», vastasivat he, »tällaisesta herjasta ei ole kuultu pitkiin aikoihin.»
»Se johtuu siitä», sanoin minä, »että he ovat omaehtoisesti pidättyneet niin menettelemästä. Meidän tulee nyt käyttäytyä niin, että on jälleen samoin laita. Jos rikomme rauhan, emme saavuta tarkoitustamme.»
»Ei, teidän ylhäisyytenne», jatkoivat he kiihkeästi, »nuo vanhat hyvät ajat ovat olleet ja menneet. Siitä ei tule loppua, ellette tukahduta sitä ankaralla kädellä.»
»Pakkovalta», vastasin minä, »ei voi estää lehmien tappamista, ja mikä pahempaa: se saattaa johtaa ihmistenkin surmaamiseen.»
Eräs heistä oli käynyt englantilaista koulua. Hän oli oppinut toistelemaan päivän iskusanoja. »Ei ole kysymys ainoastaan oikeauskoisuudesta», huomautti hän. »Maassamme on maanviljelys pääelinkeino, ja lehmät ovat…»
»Tämän maan puhvelit», keskeytin minä, »antavat nekin maitoa ja kelpaavat auran eteen. Niin kauan kuin tanssimme temppeleissämme hurjia tansseja, niiden hakatut päät hartioillamme ja niiden veren tahrimina, tulee uskonto meille nauramaan, jos sen nimessä riitelemme muhamettilaisten kanssa, ja ainoaksi totuudeksi jää se, että riidellään. Jos teurastajaan veitsen tulee säästää ainoastaan lehmää, mutta ei puhvelia, niin on kysymyksessä kirjaimenpalvonta eikä uskonto.»
»Ettekö huomaa, teidän ylhäisyytenne, mikä tuon kaiken aiheuttaa?» kysyi englantilaisen koulutuksen saanut vuokramies. »Se on mahdollista ainoastaan sen vuoksi, että muhamettilainen tuntee olevansa turvassa lakia rikkoessaankin. Ettekö ole kuullut Patšurista?”
»Miksi onkaan mahdollista tuolla tavoin käytellä muhamettilaisia aseena meitä vastaan?» kysyin minä. »Eikö oma suvaitsemattomuutemme ole heitä sellaisiksi muovannut? Tällä tavoin Sallimus nyt meitä rankaisee, sillä syntimme mitta on täysi ja se kostetaan meille.»
»Hyvä; jos niin on laita, niin kostettakoon. Mutta meidänkin vuoromme on tuleva. Arvovaltojemme lujin turva, heidän kuuliaisuutensa omille laeilleen, on järkytetty. He olivat aikoinaan oikeita kuninkaita, oikeuden käyttelijöitä, nyt he itse muuttuvat lainrikkojiksi eivätkä niinmuodoin ole ryöväreitä paremmat. Historia kenties arvostelee asiaa toisin, mutta sydämemme on aina niin tuomitseva…»
»Sanomalehtien levittämä panettelu saattaa minut huonoon maineeseen. Olen saanut kulilla, että Tšakravartin polttopaikalla, virran rannalla, on poltettu kuvani asianomaisia juhlamenoja noudattaen ja yleisön ollessa erittäin innostunut. Uusia häväistyksiä kuulutaan suunniteltavan. Aiheena oli se, että he olivat kehottaneet minua erään perustettavan puuvillakutomon osakkaaksi. Minun täytyi heille sanoa, etten niinkään pelännyt omien rahojeni menettämistä kuin sitä, että aiheuttaisin osaltani monille köyhille osakkaille häviötä.»