Hyvä Jumala, salli tämän päivän todella olla syntymäpäiväni! Enkö voi syntyä uudelleen? Puhdista minut, Jumala, puhdista minut ja ole vielä kärsivällinen!
Minä menin takaisin oleskeluhuoneeseen ja lapasin siellä Sandipin. Inhontunne tuntui myrkyttävän vertani. Kasvoja, jotka näin aamunvalaistuksessa edessäni, ei valaissut neron tenhoisa hohde.
»Lähtekää pois huoneesta!» huudahdin minä.
Sandip hymyili. »Koska Amulja ei ole täällä», huomautti hän, »arvelen tulleen minun vuoroni jutella kanssanne kahden kesken.»
Rikoksestani alkoi koitua kosto. Kuinka voinkaan ottaa häneltä pois oikeuden, jonka olin itse hänelle antanut. »Tahdon olla yksin», toistin minä.
»Kuningatar», sanoi hän. »Toisen henkilön läsnäolo ei estä teitä olemasta yksin. Älkää erehtykö pitämään minua yhtenä joukosta. Minä, Sandip, olen aina yksin, vaikka ympärilläni parveilisi tuhansia.»
»Olkaa hyvä, tulkaa toinen kerta. Tänä aamuna…»
»Te odotatte Amuljaa?»
Minä käännyin suuttuneena pois ja aioin lähteä huoneesta, kun Sandip veti viittansa laskoksista korulippaani ja heitti sen marmoripöydälle. Minä hämmästyin kovin. »Eikö Amulja olekaan matkustanut?»
»Matkustanut? Minne?»