Jalokivilippaani oli yhä vielä pöydällä. Minä otin sen ja sanoin: »Uhratkaa nämä jalokivet sille jumaluudelle, jota minä palvelen; uhratkaa ne minun nimessäni!»
Mieheni oli vaiti. Sandip lähti.
XXI
Olin juuri alkanut leipoa joitakin kakkuja Amuljaa varten, kun Bara Rani ilmestyi näkymölle. »Siunatkoon», huudahti hän, »ovatko asiat jo niin hullusti, että sinun täytyy itse leipoa kakkuja syntymäpäiväksesi?»
»Eikö ole ketään muuta, jolle niitä voin leipoa?» kysyin minä.
»Sellaisena päivänä ei sinun pitäisi kestitä meitä, vaan meidän sinua. Minä olin juuri aikeissa valmistaa sinulle jotakin herkkua, kun kuulin kamalan uutisen, joka sai minut ihan suunniltani. Viiden-kuudensadan miehen suuruinen rosvojoukkio kuuluu murtautuneen erääseen rahastoomme ja vieneen sieltä mukanansa kuusituhatta rupiaa. Heidän arvellaan lähiaikoina käyvän talossamme ryöstämässä.»
Minä tunsin mieleni melkoisesti keventyvän. Rahat siis olivat sentään omia rahojamme. Olisin mieluimmin kohta kutsunut Amuljan sanoakseni hänelle, että hän voi antaa setelit miehelleni ja jättää selitykset minun asiakseni.
»Sinä olet tosiaankin ihmeellinen olento!» huudahti kälyni nähdessään vaihtuvan ilmeeni. »Etkö ollenkaan pelkää?»
»Minä en sitä usko», sanoin minä. »Miksi he taloamme ryöstäisivät?»
»Sinä et sitä usko! Kuka sitten olisi uskonut heidän hyökkäävän rahastoomme?»