»Todellako? Tulehan minun huoneeseeni, niin saat nähdä, kuinka paljon minulla on sellaista, mistä en raski erota.» Samassa hän tarttui minua käteen ja lähti menemään.
Kälyni huoneessa minä näin lukemattomia matka-arkkuja ja nyyttejä lähtövalmiina. Käly avasi erään arkun ja sanoi: »Näetkö, veli, tässä minulla on kaikki panin [betelpippurin lehdistä, betelpähkinän kappaleista ja mausteista kokoonpantu valmiste] valmistamiseen tarvittavat kojeet. Tässä pullossa on höystettyä katetšujauhetta. Pienissä tinarasioissa on erilaisia mausteita. Pelikorttejani ja tammilautaani en myöskään ole unohtanut. Jos teillä molemmilla on liian paljon tekemistä, löydän varmaan toisia ystäviä, jotka suostuvat pelaamaan kanssani. Muistatko tämän kamman? Se oli niitä swadeši-kampoja, jotka toit minulle…»
»Mutta mitä tämä kaikki merkitsee, Rani-sisko? Miksi olet ahtanut kaikki nämä tavarat arkkuihisi?»
»Luuletko, etten minä lähde mukaanne?»
»Mitä ajatteletkaan!»
»Älä pelkää! Minä en aio enää sinua mielistellä enkä riidellä Tšota Ranin kanssa. Täytyyhän kuitenkin kerran kuolla, ja on yhtä hyvä käydä pyhän Gangesin rannalla, ennenkuin on liian myöhäistä. Kamalaa on ajatella muuttuvansa tuhkaksi kehnolla polttopaikallanne, vaivaisen viikunapuun alla — senvuoksi en olekaan voinut vielä suostua kuolemaan, vaan olen kiusannut teitä näin kauan.»
Kotini puhui minulle vihdoin omalla, oikealla äänellänsä. Bara Rani oli tullut taloomme minun ollessani vasta kuusivuotias. Me olemme leikkineet yhdessä uneliaina ehtoopäivinä kattopengermän kulmauksessa. Minä olen heitellyt hänelle puun latvasta viheliäisiä mangohedelmiä, jotka hän leikkeli ohuiksi viipaleiksi ja mausti sinapilla, suolalla ja erinäisillä yrteillä. Minun tehtäväni oli noutaa varastohuoneesta kaikki ne kielletyt aineet, joita hän tarvitsi nukkensa hääjuhlaa varten, sillä isoäitini rikoslaissa oli poikkeuksia ainoastaan minua varten. Minut hän valitsi aina lähettilääksi, kun oli veljeltäni jotakin pyydettävä, sillä veikko ei voinut vastustaa minun tunkeilevaisuuttani. Muistan varsin hyvin, kuinka siihen aikaan kärsin lääkärin ankaroista määräyksistä, joiden mukaan minun oli kuumeen sattuessa nautittava vain lämmintä vettä ja kardemummalimonadia, ja kuinka kälyni ei voinut kylmänä katsella puutteenalaista tilaani, vaan toi minulle salaa herkkupaloja. Millaiset nuhteet hän saikaan eräänä päivänä kiinni joutuessaan!
Kun sitten kasvoimme suuremmiksi, olivat meitä toisiimme liittävät ilot ja surut laadultaan vakavampia. Kuinka osasimmekaan kiistellä! Toisinaan herätti aineellisten edunharrastusten ristiriita epäilyksiä ja kateellisuutta, järkyttäen siten ystävyyttämme, ja kun Tšota Rani tuli väliimme, näytti siltä, etteivät järkytyksen aiheuttamat vauriot olleet lainkaan korjattavissa. Mutta aina kävi ilmi, että piilevät, parantavat voimat olivat pinnan haavoja tehoisammat.
Niin on lapsuudesta saakka kasvanut välillemme sydämellinen kiintymys, jonka taajat lehvät levittäytyvät yli tämän suuren talon jokaisen huoneen, jokaisen kuistin ja pengermän. Nähdessäni Bara Ranin valmistautuvan siirtymään pois talostamme, koko omaisuutensa mukanaan, tunsin kuinka kaikki meitä yhdistävät siteet tuskallisesti värisivät.
Minä tiesin varsin hyvin, miksi hän oli päättänyt lähteä pois, vieraaseen ympäristöön, katkaista kaikki jokapäiväisen tottumuksen siteet ja jättää talon, josta hän ei ollut poistunut päiväksikään yhdeksänvuotiaana sinne ensi kerran tultuansa. Ja kumminkaan hän ei tahtonut tuota oikeata syytä ilmaista, vaan salasi sen mieluummin toisten, mitättömien tekosyiden varjoon.