Mitä suosiota hän nyt aikoikaan anella istuessaan siinä oveni edessä? Minä olin säpsähtänyt ja pysähtynyt paikoilleni. Hän nousi seisaalleen ja sanoi hiljaa, katse maahan luotuna: »Haluaisin puhua kanssasi.»
»Tulehan sisään», sanoin minä.
»Mutta sinulla oli jotakin erikoista toimitettavaa?»
»Oli, mutta se ei haittaa. Tahdon kuulla…»
»Ei, toimita se ensin! Puhutaan sitten, kun olet syönyt päivällistä.»
Minä menin huoneeseeni, missä poliisitarkastaja oli syönyt lautasensa ihan tyhjäksi. Hänen seuralaisensa askarteli vielä leivosten kiimpussa.
»Kas vaan!» huudahdin minä ihmeissäni. »Sinäkö, Amulja?»
»Niin, minä», vastasi Amulja, suu täynnä herkkua. »Tämä oli oikea juhla-ateria. Ja ellette pane pahaksenne, niin otan lopun mukaani.» Samassa hän jo latoi leivoksia taskuliinaansa.
»Mitä tämä merkitsee?» kysyin minä, kummastuneena silmäillen poliisitarkastajaa.
Mies nauroi. »Varkaasta emme ole saaneet vieläkään parempaa selkoa», sanoi hän, »varkauden salaisuus käy vain yhä syvemmäksi.» Samalla hän veti esiin käärön, joka avattuna osoittautui seteleitä sisältäväksi. »Kas tässä, teidän ylhäisyytenne, tässä ovat teidän kuusituhatta rupiaanne!»