Amulja kertoi minulle todellakin merkillisen tarinan. Johtaja oli vast'ikään syönyt illallisensa ja seisoi parhaillaan kuistikolla suutansa huuhtelemassa. Oli jokseenkin pimeä. Amuljalla oli kummassakin taskussa revolveri, toinen tyhjillä patruunoilla, toinen kovilla panoksilla ladattu. Kasvoillaan hänellä oli naamio. Yht'äkkiä hän valaisi salalyhdyllä johtajan kasvoja ja laukaisi ilmaan. Mies meni tainnoksiin. Pari lepovuorolla olevaa vartijaa juoksi paikalle, mutta kun Amulja laukaisi heitäkin kohti tyhjän laukauksen, he pötkivät kiireen kaupalla pakoon ja piiloon. Sitten tuli vahtivuorolla oleva Kasim, kädessään valtava ryhmysauva. Tällä kertaa Amulja tähtäsi kuulan hänen sääreensä, ja Kasim, joka tunsi haavoittuneensa, lysähti heti maahan. Sitten Amulja pakotti vapisevan, sillä välin tajuihinsa vironneen johtajan avaamaan kassakaapin ja luovuttamaan hänelle kuusituhatta rupiaa. Vihdoin hän otti hevosen, ajoi nelisti sillä pari mailia, laski sitten ratsun menemään ja palasi kaikessa rauhassa käymäjalassa takaisin.
»Kuinka tulitkaan tuohon ryhtyneeksi, Amulja?» kysyin minä.
»Minulla oli erittäin pätevä syy, teidän ylhäisyytenne», vastasi hän.
»Mutta miksi sitten yritit luovuttaa rahat takaisin?»
»Kutsukaa hänet, jonka käskystä sen tein! Hänen läsnäollessaan minä tunnustan kaikki.»
»Kuka se ’hän' on?»
»Minun sisareni, Tšota Rani!»
Minä lähetin kutsumaan Bimalaa. Hän tuli empien, paljain jaloin, pää kiedottuna valkoiseen huiviin. En ollut milloinkaan nähnyt Bimaani sellaisena. Näytti siltä, kuin hän olisi kietonut ympärilleen aamun valkeuden.
Amulja heittäytyi hänen eteensä ja kosketti kunnioittavasti hänen jalkojansa. Noustessaan hän virkkoi: »Käskynne on täytetty, sisar. Rahat on luovutettu takaisin.»
»Sinä olet pelastanut minut, pieni veljeni», virkkoi Bima.