»Kuinka johdutkaan tuollaiseen mielettömään ajatukseen?»
Nikhil nousi äkkiä seisaalleen. »Minä sanon sinulle peittelemättä, Sandip», virkkoi hän, »että voit kuolettavasti haavoittaa ihmistä minussa voimatta häntä kumminkaan surmata. Senvuoksi minä olen valmis kestämään kaikki, tietoisesti, avosilmin.»
Samassa hän nopeasti lähti huoneesta.
Minä seisoin vielä hämmästyneenä katsellen hänen jälkeensä, kun pöydältä putoava kirja sai minut kääntymään toisaanne. Bima lähti miehensä jälkeen nopein, hermostunein askelin, kaartaen minua kaukaa.
Merkillinen olento, tuo Nikhil! Hän aavistaa kotiansa uhkaavan vaaran, mutta ei aja minua menemään! Minä tiedän, että hän odottaa Bimalan kehoitusta. Jos Bimala sanoo hänelle, että heidän liittonsa on ollut erehdys, niin hän taivuttaa päänsä ja myöntää tehneensä suuren virheen! Hänellä ei ole riittävää mielenlujuutta käsittääkseen, että erehdyksensä tunnustaminen on kaikkein suurin erehdys. Hän on tyypillinen esimerkki siitä, miten aatteet ihmistä heikentävät. En ole nähnyt toista hänenlaistansa — hän on tosiaankin merkillinen luonnontuote! Hän tuskin kelpaisi romaanin tai näytelmän henkilöksi, ja vielä vähemmän hän kelpaa todelliseen elämään.
Entä Bima? Pelkäänpä, että hänen unelmaelämänsä on nyt lopussa. Hän on vihdoinkin älynnyt sen virranjuoksun suunnan, joka kiidättää häntä eteenpäin. Nyt hänen täytyy joko kulkea eteenpäin tai peräytyä, täysin tietoisesti. Mutta luultavinta on, että hän pian astuu askelen eteenpäin ja sitten jälleen peräytyy saman verran. Se ei kumminkaan minua häiritse. Kun on kerran syttynyt tuleen, niin tuo vuorotteleva läheneminen ja pakeneminen vain kiihtää lieskaa. Pelko lietsoo hänen intohimonsa paloa.
Kenties on parempi, jos en puhu hänelle paljoa, vaan valitsen muutamia uudenaikaisia kirjoja hänen luettavakseen. Siten hän johtuu vähitellen siihen vakaumukseen, että on uudenaikaista tunnustaa ja kunnioittaa intohimoa ylimpänä todellisuutena — sen sijaan että sitä häpeisi ja ihastelisi pidättyväisyyttä. Jos hän voi turvautua johonkin sellaiseen sanaan kuin »uudenaikainen», niin hänen rohkeutensa kasvaa.
Olipa miten hyvänsä, minun on seurattava näytelmän kehitystä aina viidennen näytöksen loppuun asti. Minä en, ikävä kyllä, voi kerskua olevani pelkkä katselija, istumassa kuninkaallisessa aitiossa silloin tällöin käsiänsä taputtaen. Sydäntäni ahdistaa ja joka hermo värähtelee. Illalla, sammutettuani kynttiläni jo makuulla ollen, minä tunnen vienoja kosketuksia, näen nopeita katseita ja kuulen hiljaisia sanoja. Kaikki nuo tunnot parveilevat ympärilläni; pimeys tuntuu olevan niitä tulvillaan. Aamulla herätessäni minä värähtelen eloisaa ennakointia, tuntuu siltä, kuin soutaisi veri suonissani musiikin tahdissa…
Pöydällä oli kaksoiskehys ja siinä Biman kuva Nikhilin kuvan vieressä. Minä otin Biman kuvan pois. Eilen osoitin hänelle tyhjää puolta ja sanoin: »Ainoastaan itaruus tekee varkauden välttämättömäksi. Synnissä siis on kummallakin osansa, saiturilla samoinkuin varkaallakin. Ettekö ole samaa mieltä?»
Bima vain hieman hymyili ja sanoi: »Se ei ollut hyvä kuva.»