Minun täytyy tunnustaa, että minussa oli jotakin… kuinka sanoisinkaan?… sellaista, mikä saa minut toivomaan, että olisin silloin kuollut!
Tšandranath Babu tulee aina joutuessaan minun luokseni. Hän kykenee kohottamaan mieleni korkeuksiin, joista käsin voin silmänräpäyksessä nähdä koko elämäni, sen todelliset rajat ja ne pelkästään kuvitellut tiet, joiden piti johtaa minut pois omalta alueeltani.
Mutta mitä tämä kaikki hyödyttää? Haluanko tosiaankin vapautusta? Tulkoon kärsimys taloomme, surkastukoon ja mustukoon se, mikä minussa on parasta, mutta älköön tämä hurmio minusta haihtuko — tuo näyttää olevan ainoa rukoukseni.
Kun ennen naimisiinmenoani satuin näkemään, kuinka lankovainajani hurjana humalassa pieksi vaimoansa ja sitten surkeasti katuen, nyyhkyttäen ja ulvoen vannoi siitä lähtien jättävänsä väkijuomat koskematta, ja kumminkin jo samana iltana istui juomaan — niin tuo täytti mieleni inholla. Mutta minun nykyinen humalani on vieläkin peloittavampi. Minun ei tarvitse hankkia itselleni huumausainetta, se virtailee suonissani, ja minä en tiedä, miten sitä vastustaisin.
Täytyykö tämän olotilan jatkua aina kuolemaani asti? Toisinaan minä silmäilen itseäni säikähtyneenä ja ajattelen, että elämäni on painajaisuni, joka äkkiä hälvenee kaikkine valheinensa. Se on ihan irrallaan menneisyydestä. En voi käsittää, miten on voinut niin käydä.
Eräänä päivänä huomautti kälyni ivallisesti nauraen: »Kuinka ihmeen vieraanvarainen emäntämme onkaan! Hänen vieraansa ei halua millään ehdolla lähteä matkaansa. Vieraita tosin kävi talossa meidänkin aikanamme, mutta me emme kohdistaneet heihin niin rajatonta mielenkiintoa — meitä houkkioita askarruttivat liiaksi omat miehemme. Nikhil paran täytyy kärsiä siitä, että on syntynyt liian uudenaikaiseksi. Hänen olisi pitänyt saapua vieraana, jos tahtoi kauan talossa viipyä. Nyt näyttää siltä, kuin hänen olisi aika lähteä.»
Tuo iva ei minuun pystynyt, sillä minä tiesin, etteivät nämä naiset kyenneet käsittämään antaumukseni syytä. Minulla oli silloin ylläni haltioituneen uhrautumisen varustukset, joiden läpi tuollaiset nuolet eivät voineet minua haavoittaa.
VIII
Muutamiin aikoihin ei isänmaan asiasta ole enää ollenkaan puhuttu. Keskustelumme aiheena ovat nykyaikaiset sukupuolikysymykset ja muut senlaatuiset asiat, lisäksi hieman runoutta, vanhaa intialaista ja uudenaikaista englantilaista, ja kaiken pohjalla kaikuu syvä perussävel, jollaista en ole kuullut milloinkaan ennen, sävel, joka tuntuu soivan todellista miehuutta ja voimaa.
Olimme ehtineet niin pitkälle, ettemme yrittäneetkään asiaa peitellä. Ei ollut enää pienintäkään tekosyytä, joka olisi puolustanut Sandip Babun jatkuvaa oleskelua luonamme ja alinomaisia tuttavallisia keskustelujamme. Minä olin vihoissani itselleni, kälylleni, maailmassa vallitsevalle olojen järjestykselle, ja lupasin pyhästi olla lähtemättä ulompiin suojiin, vaikka siihen kuolisin.