Mieheni vaikeni ja hymyili.
Minä tunsin hänen tapansa ja pysyin tiukasti vaatimuksessani: »Ei, nyt et pääsekään hevillä käsistäni! Minä tahdon tietää, mistä on kysymys.»
»Eihän asioita voi milloinkaan täysin ilmaista pelkkien sanojen avulla.»
»Lakkaa latelemasta arvoituksia! Sanohan…»
»Minä haluaisin saada elämämme ulkona maailmassa kiinteämmin yhteiseksi. Siinä suhteessa olemme toisillemme vielä velkaa.»
»Onko siis rakkaus, jota me täällä kotona toisillemme osoitamme, jollakin tavoin puutteellista?»
»Täällä sinä kierryt kiinteästi minun olemukseeni. Et tiedä, mitä sinulla on, enempää kuin sitäkään, mitä sinulta puuttuu.»
»En tahdo kuulla sinun noin puhuvan.»
»Minä haluan saattaa sinut keskelle ulkomaailmaa, jotta opit tuntemaan todellisuutta. Sinä et ole luotu pelkkiä kotoisia velvollisuuksia varten, viettääksesi elämäsi ahtaassa sovinnaisessa piirissä ja vähäpätöisissä kotoaskareissa. Vasta sitten, kun opimme näkemään ja tuntemaan toisemme todellisessa maailmassa, vasta sitten on rakkautemme oikea ja täydellinen.»
»Jos on olemassa jotakin, mikä estää meitä täällä oppimasta toisiamme täysin tuntemaan, niin minulla ei ole mitään sanottavaa. Minä puolestani en tunne kaipaavani mitään.»